Seinäkalenteri ei ole tarpeeton vuonna 2021 – moni kyselyyn vastanneista arvosti sitä, että ajankulua voi seurata siitä helposti

Seinäkalenteri

Monen vastaajan mielestä luonto- ja maisemakuvat sopivat seinäkalenterien kuviksi vallan mainiosti. Kuva: Jaana Ala-Lahti

Seinäkalenteria ei välttämättä tarvitse itse ostaa, vaikka Oriveden Sanomien nettikyselyyn vastanneista peräti 59 prosenttia oli sellaisen vuodelle 2021 hankkinut.

Vastaajista 30 prosenttia nimittäin toteaa, että seinäkalentereita tulee heille pyytämättä ja yllättäen.

– Monen lehden mukana niitä on tullut jo marraskuusta asti, toteaa yksi kyselyyn vastanneista.

– Pidän vanhan ajan seinäkalenterista, johon voi kirjoittaa tarvittaessa muistiin mitä milloinkin. Hienoa, että joillakin yrityksillä on vielä perinteenä manuaalikalenteri. Esimerkiksi roskakalenteri on aivan mainio, hienoja kuvia ja tilaa muistiinpanoille. Kiitos siitä, eräs vastaajista antaa myönteisenä palautteena.

Riittävästi tilaa omille merkinnöille

Seinäkalenterin kannattajat pitävät sen etuna muun muassa sitä, että sen avulla päivien ja ajankulun pystyy hahmottamaan helposti. Lisäksi kalenteriin on helppo tehdä merkintöjä sovituista menoista.

– Siihen voi kirjoittaa menot ja siitä näkee nimipäivät ja juhlapyhät, eräs vastanneista perustelee.

– Meillä on melkein joka huoneessa kalenteri, että nähdään, missä päivässä ollaan menossa ja siihen voi ympäröidä tulevien tärkeiden asioiden päivämäärät. Eläkeläinen ei niin tarkkaan aina muista, monesko päivä nyt on, toteaa toinen.

– Seinäkalenteri on niin kätevä, heti näkyvillä. Meillä niitä on keittiössä ja tietokoneen lähettyvillä toinen.

Hyvän seinäkalenterin ominaisuuksina vastaajat pitävät selkeyttä ja yksinkertaisuutta. Lisäksi kalenterissa pitäisi olla riittävästi tilaa omin merkintöjen tekemiselle.

Monen mielestä myös nimipäivät ja liputuspäivät on kalenterista löydyttävä.

– Yksinkertainen. Näkee omat huomionsa kulloiselle päivälle.

– Selkeä ja nimipäivät pitää olla painettuna, myös liputuspäivät ja muut merkkipäivät, listaa yksi kyselyyn vastanneista.

Luontokuvia vuodenajan mukaisesti

Vastaajat pitävät myös kalentereiden erityisominaisuuksista. Vahva kannattajakuntansa on esimerkiksi niin sanotuilla perhekalentereilla, joihin voi merkitä koko perheen menemiset.

– Taskullinen, mihin saa laskut ja vastaavat paperit. Kuun lopussa sitten laskut maksetaan ja käännetään uusi sivu. Myös jotain tapahtumia ja päivämääriäkin siihen merkkailen, vaikka onkin puhelimessa myös sähköinen kalenteri, kuvailee yksi vastaajista.

– Perhekalenteri. Siihen mahtuu hyvin tärkeät kellonajat.

Kalenterin kuvituksissa vastaajat arvostavat luonto- ja maisemakuvia, jotka sopivat meneillään olevaan vuodenaikaan. Myös täysin paikalliset kalenterit, esimerkiksi Oriveden oma kalenteri kiinnostavat.

Mainoksia kalentereissa ei ainakaan yhden vastaajan mukaan tarvitsisi olla.

– Kauneimmissa seinäkalentereissa on luontokuvia ja jonkin verran muistiinpanotilaa päivien kohdalla. Seinäkalenterista näkee nopealla silmäyksellä nimipäivät ja liputuspäivät, ja siihen voi merkitä hyvissä ajoin omat menot sekä ruksata kuntoilutavoitteiden toteutumisen. Se motivoi, perustelee eräs vastaajista.

– Seinäkalenteri pitää sopia sisustukseen ja olla suhteellisen huomaamaton. Siinä pitää olla hiukan tilaa pienille merkinnöille. Kuun vaiheet on myös hyvä nähdä, huomauttaa toinen.

Kalenterin voi myös personoida täysin vastaanottajalle sopivaksi. Yksi vastaajista kertookin kalenterista, johon on koottu oman perheen ja suvun ottamia kuvia.

– Olen vuodesta 2003 saanut tyttäreltäni joka jouluksi kalenterin, joka on kuvitettu kunakin kuukautena otetulla valokuvalla. Ne muodostavat jo mielenkiintoisen kuvakertomuksen perheen ja osin suvunkin historiaa.

Sähköinen kalenteri on nykyaikaa

Kyselyyn vastanneista 11 prosenttia ei aio tämän vuoden seinäkalenteria hankkia. Osa tosin odottaa, että sellainen tulisi vielä jostain vastaan.

– Ei oo tarpeeton mutta orottelen, jos joku mulle semmosen lähettäis! Aina on jostain aiemmin tullut, nyt ei oo.. Ei oo väliä mimmonen on, kuhan on.

Kaikille seinäkalenteri ei kuitenkaan ole tarpeellinen. Lisäksi paperikalentereista löytyy käyttäjille myös muita vaihtoehtoja.

– Minulla on ollut pitkänomainen pöytäkalenteri jo vuosikymmeniä. Sen parempaa ei ole. Miksi seinäkalenteri, kun pöytäkalenteri on työpöydällä helposti luettavissa ja kaikki tapahtumat siinä, kysytään yhdessä vastauksessa.

– Rumia ja epäsiistejä juttuja en seinälle laita, toteaa toinen

Moni on jo kuitenkin oppinut käyttämään sähköistä kalenteria.

– Sähköinen kalenteri on toimivin ja nykyaikaa.

– Meillä on molempien kalenteritiedot jaetussa iPadin kalenterissa. Emme tarvitse muuta. Meillä ei ole ikinä ollut seinäkalenteria.

Seinäkalenteria koskevaan nettikyselyyn saatiin 73 vastausta. Tulokset juttua varten on poimittu aamupäivällä 4.1.2021.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?