Länkipohjan vesijohtovedessä hajuhaittaa, mutta ei bakteereja

Länkipohjan alueen vesijohtovedessä on todettu pahaa hajua, jonka lähdettä ei ole vielä löydetty. Kuva: Juha Jäntti

Länkipohjan keskustan alueen vesijohtovedessä on havaittu joulun aikaan pahaa hajua, joka voimistuu vettä lämmitettäessä.

Kitkerän hajuista vettä on havaittu keskustan kerrostaloissa ja Teeriniemessä.

– Vedestä on viime viikolla otettu näytteet, jotka olivat puhtaat. Samoin tänään otettiin uudet näytteet. Vedenottamon päässä vesi on siis puhdasta eikä hajua ole havaittavissa, kertoo päivystävä vesihuoltolaitoksen hoitaja Paavo Siika.

– Olemme käyneet isommissa kiinteistöissä, joista ilmoituksia on tullut, ja havainneet myös kitkerän hajun, joka onneksi on lieventymään päin. Talojen järjestelmiä on myös tutkittu, mutta hajun syytä ei ole löytynyt. Jatkamme syyn etsintää.

Toistaiseksi ei ole voimassa veden keittokehotusta, vaan vettä voi käyttää.  Veden juoksuttaminen voi vähentää hajua.

Veden laadusta on tullut pyhien aikana viisi ilmoitusta, jotka ovat keskittyneet tietylle alueelle.

– Pyrimme rajaamaan ongelma-aluetta. Jos jollain on nyt tiedossaan mahdollinen vian lähde, siitä olisi hyvä ilmoittaa meille. Veden laatua seurataan näytteillä koko ajan. Jos vedessä havaitaan jotain käytön estettä, siitä tiedotetaan kaupungin sivuilla ja mahdollisesti tekstiviestilläkin alueen vedenkäyttäjille.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?