Itsenäisyys on tuonut vapauden lisäksi vastuun – ”Sotiemme veteraanit säilyttivät itsenäisyytemme ja Suomi selvisi. Nyt on meidän aikamme selvitä pandemiasta.”

Itsenäisyysjuhla, Konsta Lamminen
Tämä on nyt ajan kuva: juhlallisuuksiin osallistutaan etänä. Oriveden nuorisovaltuuston puheenjohtaja Konsta Lamminen painotti itsenäisyyspäivän juhlapuheessa yhteistyön, rehellisyyden ja toisista välittämisen tärkeyttä. Kuva: Eveliina Kälviäinen

Oriveden kaupungin ja seurakunnan itsenäisyyspäivän juhlan live-striimi tavoitti sunnuntaina yli 100 kotisohvillaan istuvaa katselijaa.

Vallitseva koronaviruspandemia oli poikkeuksellisten juhlajärjestelyjen lisäksi vahvasti läsnä myös puheissa. Kunnioituksen ja kiitokset sanat menneiden sukupolvien tekemiä uhrauksia kohtaan saivat rinnalleen tiukkaa sanomaa yhteen hiileen puhaltamisen tärkeydestä.

– Me suomalaiset olemme olleet tavattoman hyvässä asemassa jo kymmeniä vuosia. Rohkenen sanoa, että vaikka meillä täällä Suomessa ei kaikki asiat olekaan täydellisesti, niin sotien jälkeiset vuosikymmenet ovat olleet meille kasvun ja kehityksen aikaa, ja olemme saaneet rauhassa rakentaa hyvinvointiamme, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jussi Viljanen totesi tervehdyssanoissaan.

– Tätä hyvinvointia haastetaan juuri tällä hetkellä kovasti erään vihollisen toimesta. Tämä yhteinen vihollinen, pandemia, koronavirus, haastaa tällä hetkellä koko maapalloa, myös meitä suomalaisia ja orivesiläisiä.

Viljanen peräänkuulutti malttia ja sinnikkyyttä haasteellisen tilanteen edessä.

– Koitetaan olla tässäkin asiassa yhtenäisiä ja sellaisia kuin me suomalaiset yleensä olemmekin: kuuliaisia ja uskollisia ohjeille, mutta myös sitkeitä ja periksiantamattomia. Kyllä tämä kohta helpottaa.

Itsenäisyysjuhla
Huilua soittavan Kristiina Kivistö-Rahnaston ja pianolla taituroivan Elena Perälän esittämä Lasse Mårtenson Pogostan/Karjalainen rapsodia tarjosi juhlayleisölle samaan aikaan sekä haikeutta että riemukkaita sävelkulkuja. Juhlan lopuksi Kivisto-Rahnasto ja Perälä johdattelivat kuulijat vielä Maamme-lauluun. Kuva: Eveliina Kälviäinen

Ei jätetä veljiä ja siskoja

Samaa suomalaisen sisukkuuden ja yhteistyön eetosta painotti myös juhlapuheen pitänyt Oriveden nuorisovaltuuston puheejohtaja Konsta Lamminen.

– Kuten vapauden viestissä mainitaan, sotiemme veteraanien yhteinen tunnuslause oli: veljiä ei jätetä. Tämä lause ei ole menettänyt merkitystään vielä nykypäivänäkään. Koronapandemia muutti jokaisen elämää viime keväänä. Rakkaita ja läheisiä ei ole ehkä pystytty tapaamaan, työt ja koulu ovat siirtyneet joko kokonaan tai osittain etätyöskentelyyn sekä arkipäiväiset asiat ovat muuttuneet. Veljiä ja siskoja ei saa jättää myöskään koronan vastaisessa taistelussa.

– Sotiemme veteraanit säilyttivät itsenäisyytemme ja Suomi selvisi. Nyt on meidän aikamme selvitä pandemiasta, painotti Lamminen ja lisäsi, että tällä hetkellä jokaisen täytyy kantaa vastuunsa pandemian kitkemiseksi.

Lammiselle Suomi ja suomalaisuus edustavat välittämistä, rehellisyyttä ja yhteistyötä. Näistä arvoista on hänen mukaansa pidettävä hyvää huolta nyt ja tulevaisuudessa.

Samalla hän ilmaisi huolensa keskustelukulttuurin kärjistymisestä, joka on viime aikoina johtanut toisia syyllistävään ja jopa loukkaavaan kielenkäyttöön sekä valtakunnan politiikassa että sosiaalisessa mediassa.

– Tälle kehitykselle on saatava loppu. Suomalaisuuteen kuuluu, että jokaisella on oikeus mielipiteeseensä. Oikeuksista tulee kuitenkin vastuuta. On erityisen tärkeää arvostaa toisen mielipidettä ja käydä arvokasta keskustelua, vaikka näkemykset vastapuolen kanssa saattavat ollakin hyvin erilaisia, Lamminen linjasi.

Itsenäisyysjuhla
Itsenäisyyspäivän musiikkitarjonnasta vastasivat myös Etni Khan ja pianolla säestävä Johanna Repo. Aiemmin kuvatuissa tallenteissa kaksikko tulkitsi yhdessä  West Side Story -musikaalista tutun kappaleen Somewhere sekä Yonan herkän Lintu-kappaleen. Kuva: Eveliina Kälviäinen

Orivedellä nuoria ei ole unohdettu

Yhteiskunnallisten kipupisteiden lisäksi Lamminen toi esiin myös myönteisiä kehityskulkuja omalla kotipaikkakunnallaan.

– Kaupunkimme on panostanut paljon nuorisotyöhön lähivuosina. Nuorisovaltuuston puheenjohtajana voin ylpeästi sanoa, että Orivesi ei ole unohtanut nuoria.

Panostus nuorisoon selvästi kannattaa, sillä Lamminen huomautti, että yhtälailla nuoret ovat jääneet haavoittuvaan asemaan koronaviruspandemian kynsissä. Viime keväänä moni nuori jäi yksin, kun koulut toimivat etäopetuksessa.

– Tällä hetkellä olemme onnellisessa tilanteessa Orivedellä, koska meillä ei ole ollut tarvetta siirtyä etäopetukseen. Kuitenkin ympäri Suomea melkein kaikki korkeakoulut, useat lukiot, ammattioppilaitokset sekä peruskoulut ovat etäopetuksessa. Vaikka koronan takia sosiaalisia kontakteja tulee välttää, lähimmäisiä ja ystäviä ei pidä eikä saa unohtaa. Pidetään yhdessä huolta, että kukaan meistä ei jää yksin, Lamminen kiteytti.

Lue lisää: Etni Khan ja Juhamatti Vahdersalo saivat Oriveden vuoden 2020 kulttuuripalkinnot

Leave a Comment