Seurakunta välittää jumalanpalvelukset verkon kautta, yli 10 hengen tilaisuudet on peruttu

Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus välitetään suoratoistona Oriveden kirkosta. Kuva: Juha Jäntti

Oriveden ja Juupajoen kirkoissa pidettävät joulunalusajan jumalanpalvelukset on peruttu. Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus välitetään Oriveden kirkosta verkon kautta suoratoistona. Jumalanpalvelukseen osallistuminen paikan päällä ei ole mahdollista.

Yleisesti ottaen seurakunnan kaikki yli 10 hengen tilaisuudet perutaan 21. joulukuuta saakka.

– Emme ole ehtineet vielä suunnitella joulukuun aikaista toimintaamme kaikilta osin. Tavoite kuitenkin on, että nyt asetettujen tiukempien rajoitusten aikana jumalanpalvelus striimataan pyhäpäivisin aina jostain seurakunnan kirkosta, kirkkoherra Mika Tapiolinna kertoi.

Itsenäisyyspäivän seppeleenlaskut ovat edelleen ohjelmassa, samoin kuin kaupungin kanssa järjestettävä itsenäisyysjuhlakin. Juhlaan ei oteta yleisöä paikalle, vaan tilaisuus välitetään suorana verkon kautta. Juupajoen seppeleenlaskun osalta on vielä mietinnässä, olisiko sen yhteydessä mahdollista järjestää pienimuotoinen hartaushetki.

Nuorisotyön puolella joulukuun ohjelmassa on ainakin yksi konsertti, jota on mahdollista seurata suoratoistona Instagramin kautta. Varhaiskasvatuksen osalta lasten kerhot jatkavat toimintaansa normaalisti.

– Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksia emme voi nyt järjestää. Keskustelemme vielä kanttoreiden kanssa esimerkiksi siitä mahdollisuudesta, että joululauluja välitettäisiin kanttorin laulamina suoratoiston kautta koteihin.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?