Vastaa kyselyyn: Voisiko valotaideteos korvata ilotulituksen tulevissakin joulunavauksissa?

Tämän vuoden joulunavausta juhlistettiin Orivarsan puiston valotaideteoksella. Kuva: Juha Jäntti

Oriveden tämän vuoden joulunavaustapahtuma toteutui poikkeusjärjestelyin, ilman ruuhkia aiheuttavia ja sisätiloihin sijoitettuja ohjelmaosuuksia. Joulupukin Konttori pysyi suljettuna, ja Suojan talon myyjäiset siirrettiin ulkotapahtumaksi Oriveden Kampukselle. Myös ilotulitus jätettiin tänä vuonna toteuttamatta.

Ilotulituksen sijaan tapahtumayleisö sai ihastella väri-iloa Orivarsan puiston valotaideteoksen muodossa. Puistoalueella oli koko viikonlopun ajan esillä valoinstallaatio Valonpilkahdus, jonka oli toteuttanut Aulis Hämäläinen.

Kaupungin taholla on pohdittu, että valoinstallaatiot voisivat ehkä kuulua säännöllisestikin paikkakunnan talvikauteen vaihtelevissa kohteissa.

Kerro, mitä mieltä olet valotaideteoksen sijoittamisesta joulunavauksen yhteyteen. Voisiko valoinstallaatio korvata perinteisen ilotulituksen?

[wpforms id=”12403″]

Leave a Comment