Kaupunginhallitus, miksi tuhlaatte mahdollisuutemme?

Alkuun asetelma: tämä kirjoitus on läpeensä poliittinen. Suunnitelmani oli kirjoittaa syksyllä Oriveden strategisesta yleiskaavasta, rakennusjärjestyksestä ja rantarakentamisesta. Sitten muutamat kuntapoliitikot iskivät kipeän kiilan (OS 11.11.) lupaavan paikallistapahtuman järjestelyihin ja suunnitelma muuttui.

Kolmeen kirjoitukseeni kaavoituksesta ja maapolitiikasta ei ole tullut kommentteja päätöksentekoon osallistuneiden taholta. Kurjaa havaita, että aihepiirin vaihtuessa sellaiseksi, jossa vastauksen voi rakentaa henkilöön käyvästi ja hupailutasoisesti, alkavat näppäimistöt vasta nakuttaa. Kiitos tästä pienestä reaktiostanne (OS 18.11.), vaikka isojen asioiden kannalta se on hyödytöntä.

Oriveden väkiluku on todennäköisesti viime viikolla laskenut alle 9000 asukkaan. Aivan hetki sitten Orivettä markkinoitiin lähes kymmenen tuhannen asukkaan kaupunkina. Kuntien välinen muutto oli syyskuun lopussa 79 henkilöä miinuksella. Miksi Orivedellä kasvu jää haaveeksi, niin huonoina kuin hyvinäkin aikoina? Joka päivä kun joku jossain onnistuukin.

Supistuvan väestön kunta voi olla hyvä kunta ja tarjota hyvät lähipalvelut, muttä tämä ei ole mahdollista, jos strategia ja päätökset on rakennettu haaveiden ja väärien mielikuvien varaan. Seuraavan vaalikauden strategian pohjatyöt olisi aloitettava nyt, vai aikooko kaupunginhallitus käyttää seuraavatkin neljä vuotta valitusten aiheuttamiseen?

Harvaan asutun maaseudun puolestapuhujana tunnettu Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä on tuonut julki ideoita älykkäästä supistumisesta. Hänen esittämiinsä ajatuksiin tutustumalla Orivedellä voitaisiin tehdä päätöksiä viiteryhmästä, johon halutaan oikeasti kuulua.

Orivesi ei sijaitse Kainuun takamailla, vaan on osa Pohjoismaiden yhtä nopeimmin kasvavaa kaupunkiseutua. Monet yksilöt, kotitaloudet, yritykset ja kunnat ovat nostaneet nokkansa nousuun vihreän ajattelun avulla. Esimerkkejä parhaista käytännöistä on vaikka kuinka paljon. Orivettä lähin kuntaonnistuja on Kangasala.

Oriveden mahdollisuudet ovat Oripohjan kehittämisessä, keskustan viihtyisyyden kohentamisessa ja yhteistyössä päivittäistavarakaupan kanssa, metsäraaka-ainekuljetusten toimintaedellytysten parantamisessa, tuulivoimassa jossain määrin, reittivesistön hyödyntämisessä ja tärkeimpänä asemanseudun uudistamisessa alakeskukseksi, joka saisi vetovoimaa Tampereen ydinkeskustasta, mutta olisi luonnonläheinen.

Kaikki on orivesiläisten itsensä käsissä ja paikallisesti päätettävissä. Jatketaanko urheilijoiden johtamaan kaupunkiin sopivan anekdootin linjoilla, eli pelataan neljä vuotta höntsäpolitiikkaa ja lopuksi Saksa voittaa… vai pakottaudutaanko kauas mukavuusalueelta ja aloitetaan Oriveden uudistaminen nurkkaan maalattua ajattelua nopeasti avaamalla.

Minulle Orivesi näyttäytyy paikkakuntana, jossa kuntapoliitikot huomaavat asioita, kun työhön ryhtyminen on auttamattomasti myöhäistä.

Mika Taipalus

Oriveden kesäasukas

Helsinki

Leave a Comment