Muistatteko Aisopoksen vanhan tarinan heinäsirkasta ja muurahaisesta? Se kertoo muurahaisesta, joka ahersi koko kesän ja rakensi pesää pahan päivän varalle samalla kun huoleton heinäsirkka vain soitteli viuluaan. Ja kun kesän jälkeen tuli talvi, oli muurahaisella varastot täynnä ruokaa ja katto pään päällä kun taas heinäsirkka, tuo huoleton huithapeli, jäätyi viulunsa kanssa pakkaseen.
Jos tarina oli teille uusi, niin unohtakaa se saman tien. Todennäköisesti se on muurahaisten propagandaa koko sepustus.
Toki heinäsirkka soitti, mutta ei laiskuuttaan vaan muurahaisten iloksi. Korjen kuljettaminen kun on pidemmän päälle aika puuduttavaa ja rankka työ vaatii rankat huvit. Muurahaisenkin arki muuttui juhlaksi kun heinäsirkka vetäisi parit iloiset polkat.
Ja kyllähän sitä soitettavaa heinäsirkalla riittikin. Oli häitä, syntymäpäiviä, pikkujouluja, uusien kekojen harjannostajaisia, juhannusjuhlia… ja lopulta alettiin järjestää suuria festivaaleja, joihin kokoontui muurahaisia useammankin keon voimin juhlimaan. Enää ei riittänyt, että heinäsirkka soitteli yksin, vaan lisäksi tarvittiin koko lauma apujoukkoja: tulikärpäsiä valotehosteisiin, sittisontiaisia rakentamaan lavasteita, pistiäisiä hoitelemaan äänentoistoa ja koppakuoriaisia vartioimaan järjestystä. Aikamoinen työmaa.
Vaan voi miten hauskaa muurahaisilla olikaan. Siellä ne kiskoivat kuusin käsin mahlaa, tanssivat niin että kitiinikuori natisi ja räpsivät selfieitä heinäsirkkojen kanssa. Ja heinäsirkat painoivat keikkaa minkä ehtivät. Öiset moottoritiet tulivat tutuiksi.
Mutta sitten tuli kevät. Sellainen kevät, jossa oli paljon ikäviä sanoja kuten karanteeni ja turvaväli. Yhtäkkiä heinäsirkka huomasi, miten keikat loppuivat, kekojen ovet tilkittiin ja lentomuurahaiset lensivät kokonaan pois, kuulemma etätöihin. Heinäsirkalle kavereineen iski ensin suru ja harmitus, jonka tilalle hiipi pian hätä ja paniikki. Varovasti heinäsirkka kävi koputtelemassa kekojen ovia, mutta vastaus oli aina joko: “etsisit oikeita töitä”, “ei tässä nyt pystytä apurahataiteilijoita tukemaan” tai “itsepä urasi valitsit”.
Ensin heinäsirkat käyttivät loppuun omat säästönsä, sitten lainat ja loppujen lopuksi jäljellä oli vain epätietoisuus. Moni mietti vakavissaan pitäisikö siirtyä muurahaisten kanssa kantamaan kortta kekoon, mutta kun on koko elämänsä soittanut viulua, ei rakennushommiin hyppääminen onnistu tuosta vain. Varsinkin kun ei kaikille muurahaisillekaan riittänyt töitä.
Tähän pitäisi tulla “sen pituinen se”, mutta tämä tarina ei ole vielä lopussa. Kukaan ei tiedä miten se loppuu, tai mikä sen opetus on.
Vaikka lasken itseni muurahaiseksi, olen varsin läheltä seurannut tapahtuma-alan ahdinkoa. Joidenkin laskelmien mukaan tapahtumateollisuuden liikevaihto putosi tänä kesänä yli 70% ja kesän aikana jäi työllistymättä lähes 30 000 henkilöä normaalia vähemmän. Voi vain kuvitella millaisen määrän henkilökohtaisia tragedioita nuo luvut pitävät sisällään. Käytännössä korona vei monelta kaiken toimeentulon kuukausiksi ja useilta sen lisäksi myös sisällön elämästä.
Minulla ei ole tähän tilanteeseen ratkaisua, tuskin kenelläkään on. Toivon kuitenkin, että kukaan ei ainakaan väheksyisi tapahtuma- ja viihdealaa, sen tekijöitä ja heidän ahdinkoaan. He tekevät työtään jotta sinä viihtyisit ja toisin kuin Aisopoksen sadussa, viihdekin on oikeaa työtä. Eikä edes sieltä helpoimmasta päästä.
Jussi Valve
