Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on rajannut, että sisä- ja ulkotiloissa järjestettävien yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamäärärajoitus pidetään ennallaan Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntien alueella marraskuun ajan. Koolla saa olla 50 henkilöä.
Sama kokoontumisrajoitus koskee myös Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirien kuntia. Pirkanmaalla rajoitus koskee myös Punkalaidunta.
Avin tiedotteessa kuitenkin painotetaan, että mikäli tilaisuudessa pystytään noudattamaan annettuja ohjeita turvallisuudesta, voi tilaisuuteen osallistua useampiakin henkilöitä.
Vaasan sairaanhoitopiirin kuntien osalta kokoontumisrajoitus on 10 henkilöä. Näiden kuntien alueella on kuitenkin mahdollista järjestää myös enimmillään 50 henkilön tilaisuuksia ja kokouksia, mikäli turvallisuus niissä voidaan taata.
– Vaasan sairaanhoitopiirin alueella tartuntojen määrän hallitsematon kasvu on pysähtynyt, mutta tilanne vaatii vielä muita alueita varovaisempaa käyttäytymistä joukkokokoontumisissa, tiedotteessa todetaan.
Kuntien tekemillä päätöksillä on paikallisen tilanteen vaatiessa mahdollista tiukentaa tai täydentää avin määräämiä rajoituksia. Mikäli tilanne alueella olennaisesti muuttuu, aluehallintovirasto arvioi kokoontumisia koskevaa rajoituspäätöstään uudelleen.
Viimeisimmät kommentit