Taiteilijan osa on luopua omista kokemuksistaan ja jättää niiden tulkinta muille

Keijo Koivunen taiteilija
Juupajoen kirjastossa on esillä Keijo Koivusen ensimmäinen oma taidenäyttely. Teokset Tilanne ja Kapean kummun kukkia ovat osa katsausta tuotantoon 30 vuoden ajalta. Kuva: Juha Jäntti

Korkeakoskella asuva Keijo Koivunen on tuonut Juupajoen kirjastoon esille maalauksiaan 30 vuoden ajalta. Mukana on myös joitakin sekatekniikkatöitä.

Koivusen töitä on ollut mukana opistojen ja taideyhdistysten näyttelyissä. Nyt hän rakensi ensimmäisen oman näyttelynsä.

– Kirjastossa oli vapaa näyttelyajankohta, ja läheiset ihmiset suorastaan potkivat minua eteenpäin toteuttamaan näyttelyn. Erityisesti avopuolisollani Kirsi Knuutilalla oli iso vaikutus siihen, että sain tämän viimein aikaiseksi.

Töiden aiheet ovat vaihtelevia. Koivunen pyrkii myös välttämään juuttumista johonkin tiettyyn tyyliin. Monet aiheista ovat mielikuvituksen tuotetta. Mukana on myös joitakin kuvista mukailtuja töitä.

– Minua innoittavat unet, kirjallisuus ja musiikki. Lisäksi olen siepannut monet töitteni aiheet jostain, jota voisi sanoa yhteiseksi tajunnaksi. Jotkut teemat vain tulevat ikään kuin annettuina.

Näyttelyn vanhimpia töitä 30 vuoden takaa on Tuli-maa-vesi-ilma. Siinä Koivunen on todennut, että kaikki neljä peruselementtiä ovat läsnä suomalaisessa saunassa. Sen vuoksi sauna on miellyttävä paikka.

Taiteen tekeminen on keskeinen osa Koivusen elämää. Tämä näkyy siinäkin, että näyttelyn tuorein työ Kuinka myöhään valvoo blues valmistui juuri ennen näyttelyä. Viimeisimmät siveltimenvedot ovat realistista ihmiskuvausta, kun taasen saunan olemus esittäytyy kubistisen ilmaisun keinoin.

Koivunen ei tietoisesti halua sanoa töillään mitään niiden katsojille. Hän vain tekee näkyväksi sen, mitä itse on saanut jostain.

– Taiteilijan kohtalona on tavallaan luopua omista kokemuksistaan ja jättää kokeminen teosten äärellä niille, jotka teoksia katselevat. Kukin tulkitsee teoksia omalla tavallaan. Jos joku sanoo, että jokin työ liikauttaa, sellainen sitten kyllä koskettaa.

Keijo Koivusen näyttely Maalauksia on esillä Juupajoen kirjastossa 30. lokakuuta asti.

Leave a Comment