Orivedeltä on todettu kaksi koronatartuntaa – kyse on ensimmäisistä todetuista tartunnoista sitten viime kevään

Orivedeltä on todettu kaksi uutta koronatartuntaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen karttasovelluksen mukaan Orivedellä on nyt 11 koronavirustapausta, kun vielä eilen lukema oli yhdeksän.

Karttasovelluksessa pitkään olleet yhdeksän tapausta ovat viime keväältä. Oriveden koronatartuntojen  määrä nousi yhdeksään toukokuun alkupuolella.

Juupajoelta ei sovelluksen mukaan ole koronatartuntoja todettu. Sovelluksessa eivät kuitenkaan näy tiedot niistä kunnista, joissa tapauksia 0–4.

Sovelluksessa esitetään varmistetut koronatapaukset Suomessa sekä niiden ilmaantuvuus eli tapausten määrä 100 000:ta asukasta kohden.

Palvelusta löytyy myös tietoa tautitapauksista ikäryhmittäin, tapausten sukupuolijakauma sekä taulukkona tautitapaukset niissä kunnissa, joissa on todettu enemmän kuin neljä COVID-19-tapausta.

Karttasovelluksen tiedot perustuvat tartuntatautirekisterin tietoihin. Näytteenottopäivästä kuluu muutama päivä ennen kuin tieto on päivittynyt tartuntatautirekisteriin.

Leave a Comment