Kovien arvojen keskellä tarvitaan armoa – Oriveden seurakunnan uudet nimikkolähetit Kia ja Markus Syrjätie lähtevät Japaniin töihin

– Ulkoapäin hyvinvoiva, turvallinen ja kulttuurisesti rikas Japani tarvitsee sanomaa armosta. On vaikea jaksaa, jos aina pitää menestyä. Japanin seurakunnat ovat pyytäneet Suomesta työntekijöitä, ja me olemme vastanneet kutsuun, kertovat Oriveden seurakunnan uudet nimikkolähetit Kia ja Markus Syrjätie.

Kirkkonummelta kotoisin oleva Kia kertoo, että kansainvälisyys on aina ollut osa hänen elämäänsä. Hän asui lapsena ulkomailla, ja opiskellessaan historiaa Turussa kiinnostui kehitysyhteistyöstä.

– Markus otti lähetystyön puheeksi jo ennen kuin aloimme seurustella, Kia muistelee.

Markus asui myös lapsena ulkomailla vanhempien ollessa lähetystyössä Englannissa ja seurakuntatyössä Ruotsissa. Lähetystyö alkoi kiinnostaa häntä erityisesti sen jälkeen, kun hän kävi nuorena pantomiimiryhmän kanssa Japanissa eri seurakunnissa.

Markus opiskeli englantia ja ruotsia, mutta halusi lähetystyötä varten myös hengellisen koulutuksen. Hän opiskeli teologiaa Åbo Akademissa ja hänet vihittiin papiksi 2018.

Kia huomasi virastotyössä pitävänsä asiakaspalvelusta.

– Olisin mielelläni kulkenut asiakkaiden kanssa pidemmänkin matkan ja rukoillut heidän kanssaan. Siksi aloin opiskella diakoniksi.

Orivedestä ehti tulla kotipaikka

Markus tuli neljä vuotta sitten kesäteologiksi Oriveden seurakuntaan ja pariskunta majoittui Markuksen isovanhempien, Kari ja Anna-Liisa Koskelan taloon, joka odotti uusia asukkaita. Syksyllä Markus pääsi töihin Tampereen opiskelija- ja koululaislähetykseen. Sen myötä Syrjätiet asettuivat Orivedelle.

Kia sai siirrettyä diakoniaopintonsa Porista Tampereelle ja harjoittelut Oriveden seurakuntaan. Hän sai diakonivihkimyksen viime keväänä. Loppuvuodesta kolme ja yksi vuotta täyttävät tyttäret Noomi ja Lydia ovatkin sitten syntyperäisiä orivesiläisiä.

Japani tuli Kiallekin tutuksi, kun he Markuksen kanssa kävivät siellä tapaamassa Kansanlähetyksellä työskenteleviä Arni ja Eeva Hukaria.

Matkan aikana sekä lähetystyöntekijät että paikalliset kristityt kutsuivat Syrjäteitä työhön Japaniin, missä seurakuntia on enemmän kuin työntekijöitä. Kristittyjä on maassa noin yksi prosentti väestöstä, ja Markus kertoo, että määrä on maailman alhaisin maassa, jossa on uskonnonvapaus.

Apua epätoivoisissa tilanteissa

Mihin sitten lähetystyötä Japanissa tarvitaan?

– Ulkoapäin Japani on rikas ja hyvinvoiva maa. Sitä ohjaavat kuitenkin kovat arvot, joista moni joutuu kärsimään, Markus kuvaa.

– Suomalaisessa yhteiskunnassa on kristinuskon pohjalta tuleva asenne heikomman puolelle asettumisesta. Japanissa pitää pärjätä omin avuin, avun tarvitseminen tai epäonnistuminen on häpeällistä, Kia jatkaa.

Menestymisen paineissa on Japaniin syntynyt hikikomoriksi kutsuttu ilmiö, jossa nuoret esimerkiksi ilman opiskelupaikkaa jäätyään eristäytyvät täysin perheestään ja muista ihmisistä, koska häpeä on niin suuri.

Näitä ihmiskontakteista eristäytyneitä nuoria tai nuoria aikuisia arvellaan maassa olevan tällä hetkellä ainakin kaksi miljoonaa.

Maassa on koitettu perustaa vertaistukiryhmiä nuorille ja heidän vanhemmilleen, mutta niihin ei juuri tule ihmisiä, koska he eivät halua paljastaa tilannettaan. Syrjätiet uskovat, että kirkon sanoma armosta voi auttaa ihmisiä epätoivoisessa tilanteessa.

– Jeesus hyväksyy jokaisen menestykseen katsomatta.

Kia toteaa, että diakonian näkökulmasta lähetystyöllä on annettavaa myös Japanin vanhusten parissa, joista osa elää yksinäisyydessä ja köyhyydessä, jopa kadulla, jollei heillä ole perhettä, joka elättäisi heidät.

– Emme toki odota ratkaisevamme Japanin ongelmia, mutta näen, että kristityillä on merkittävä tehtävä osoittaa lähimmäisen rakkautta ja opettaa siitä, Kia toteaa.

Yksi Syrjäteiltä kysytty asia on se, eikö Japaniin löytyisi työntekijöitä lähempää kuten Etelä-Korean vireistä seurakunnista.

Markus toteaa, että naapurimaista tuleviin on Japanissa edelleen varautuneet välit sotahistorian takia.

– Sen sijaan suomalaisista tykätään, meillä on muumit ja tyylikkäät huonekalut. Ulkomaalaisen ei myöskään odoteta hallitsevan kaikkia kunniallisen käytöksen sääntöjä, mikä voi tehdä ihmisille helpommaksi puhua meille ongelmistaan, joita he eivät muuten myöntäisi.

Vain vähän tavaraa mukaan

Syrjäteiden oli tarkoitus lähteä työkentälle elokuussa, mutta koronavirus keikautti Japaninkin tilanteen uusiksi. Työluvat ovat jo kunnossa, joten Syrjätiet uskovat, että kun viisumeita maahan aletaan taas myöntää niin lähtö saattaa koittaa heille nopeasti.

Mukaan perhe pakkaa mahdollisimman vähän, lähinnä kirjoja lapsille ja joitakin tuttuja esineitä, joiden avulla koti tuntuu kotoisalta missä tahansa.

– Tavaran kanssa pitää olla maltillinen: meillä on Japanissakin edessä muuttoja, ja kodit ovat pieniä. Ja kun maanjäristyksiä tulee kuitenkin jatkuvasti, niin on sen parempi, mitä vähemmän irtotavaraa on seinillä tai hyllyillä.  Maanjäristysten varalta tärkein ohje on pysytellä taloissa, jotka ovat hyvin rakennettuja. Pöydän alle voi mennä suojaan putoavilta esineiltä, Syrjätiet kertovat.

Heidän uusi kotiseutunsa on länsirannikolla, missä pitää varautua myös tsunameihin. Luonnonilmiöt eivät kuitenkaan huolestuta heitä, sillä kaupungit ovat hyvin varautuneita niihin.

– Ja lähetyskäskyssä Jeesus lupaa olla meidän kanssamme, saamme luottaa siihen.

Syrjätiet toteavat, että turvallisuudessa Japani on sikäli maailman kärjessä, että kaupungeissakin tapahtuu rikoksia varsin vähän. Rikostilastojen poikkeus ovat vain huimat itsemurhaluvut.

Ainakin kahdeksan vuoden keikka

Työjakso Japanissa alkaa Kialla ja Markuksella Kobessa kahden vuoden kieliopinnoilla.

– Japanin kielessä ei onneksi ole suomalaisille vaikeita äänteitä, ja uskon, että opimme kyllä puhumaan ja ymmärtämään keskusteluja. Sen sijaan lukemisen ja kirjoittamisen opetteluun ei kielikouluaika riitä, koska kirjainmerkkejä on valtavasti.

– Kaupassa käyntikin tulee alkuun olemaan jännittävää, kun meillä ei ole aavistustakaan siitä, mitä pakkauksissa lukee, Markus toteaa.

Kia ja Markus ovat jo varautuneet siihen, että tytöt tulevat oppimaan uuden kielen nopeasti ja pudistelevat päätään sille, kuinka mahdotonta isin ja äidin oppia ääntämään kuten he.

– Teimme itse samaa omille vanhemmille, nyt saamme kokea, miltä se tuntuu, Kia nauraa.

Tyttöjen on tarkoitus mennä kuusivuotiaina japanilaiseen kouluun, josta muilla suomalaisilla lähettiperheillä on myönteiset kokemukset. Yläkoulun alkaessa suomalaislapset tavallisesti siirtyvät kansainväliseen kouluun, koska japanilaisen koulun vaatimukset alkavat olla jo niin kovat.

­Syrjäteiden suunnitelma on työskennellä Japanissa seuraavat kymmenisen vuotta. Kansanlähetyksen kanssa on sovittu kahdesta neljän vuoden työkaudesta, joiden aikana he tulevat Suomeen lomille kahden vuoden välein.

Jotta kotimaa pysyisi Noomin ja Lydian mielessä, perhe aikoo pitää suomen kielen kotikielenä ja lukea tytöille paljon kirjoja suomeksi. Isovanhemmat ovat myös tärkeä linkki kotimaahan, kun tytöt tulevat käymään heidän kanssaan lukuisia videopuheluita jälleennäkemistä odottaessa.

Syrjäteihin voi tutustua You Tubessa heidän videokanavallaan Syrjäteillä Japanissa. Videoilla pohditaan lähetystyöhön lähtemistä, esitellään Kian ja Markuksen elämän rajapyykkejä ja kokataan.

Sari Valkeajoki