
Oriveden sydänyhdistyksen rakennuttamat elämysportaat saavat käyttäjiltään enimmäkseen kiitosta ja kehuja. Kuva: Juha Jäntti
Paltanmäen elämysportaat ovat tulleet jo laajalti tutuiksi, ja monen kävijän mielestä ne ovat juuri sopivan vaativa kuntoilupaikka. Tätä mieltä oli ainakin suurin osa kyselymme vastaajista, joita kertyi kaikkiaan 67.
Vahva enemmistö oli 57 vastaajaa oli vähintäänkin tutustunut portaisiin. Heistä 18 poikkeaa portaissa silloin tällöin, ja 14 vastaajaa kertoi kuntoilevansa siellä usein.
Niiden 10 vastaajan osalta, jotka eivät olleet vielä tutustuneet portaisiin, kysely oli toisen kysymyksen osalta väärin laadittu. Vastaaminen kun edellytti sitä, että vastaajan piti myös kertoa, ovat portaat helpot, vaativat vai jotain siltä väliltä. Pahoittelemme tätä hoksaamattomuutta kyselyn laadinnassa. Ja kiitos vastaajalle, joka huomautti tästä omassa kommentissaan.
Näin ollen toisen kysymyksen kohdalla on vastausten jakaumassa pientä vääristymää. Se ei kuitenkaan horjuta sitä näkymää, että suurin osa vastaajista pitää portaita rasittavuudeltaan juuri sopivan vaativina. Näitä vastauksia kertyi 50.
Melkoisen helppoina piti portaita 14 vastaajaa, ja tosi rankat -vaihtoehdon valitsi 3 vastaajaa.
Vapaamuotoiset kuvaukset portaisiin liittyvistä kokemuksista olivat lähes kauttaaltaan kehujen puolella. Orivedellä on nyt hyvät ja mahtavat portaat, joita tutut ja sukulaiset tulevat katsomaan Tampereelta ja kauempaakin. Paikalliselle sydänyhdistykselle osoitettiin kiitos hankkeen rohkeasta toteuttamisesta.
Portaat tuntuvat sopivan hyvin aloitteleville kuntoilijoille ja varttuneemmallekin väelle, unohtamatta perheiden pienimpiä taaperoita.
– Ihanan lyhyt askelma ja monikäyttöinen paikka, lapsesta vaariin.
– Tumma maalattu reuna helpottaa askelmien hahmottamista. Kesällä kaupungin järjestämät porrastreenit olivat tosi hyvät, samoin vetäjätkin.
– Hatun noston arvoinen homma!
– Ehdottomasti Oriveden vuoden paras asia oman kuntoilun kannalta.
Portaat arvioitiin olemukseltaan kauniiksi ja ympäröivään maastoon sopiviksi. Myös väljiä näköaloja löytyy, vaikkakin portaat nousevat osin metsän keskelle. Erään vastaajan mielestä on hyvä, että portaissa on sopivin välein tasaisempia kävelyosuuksia ja levähdystasanteita. Portailla on myös hyvin tilaa.
– Kävin yhdessä kaverini kanssa testaamassa portaat myrskytuulessa. Ne ovat sopivan leveät, vankkarakenteiset ja sopivan loivasti nousevat. Suosittelen.
– Portaat sopivat kauniisti ympäristöön. Askelväli on juuri sopiva, niin että nousu ei rasita polvia. Rappuset ovat mielekkäästi kolmessa eri kohdassa eivätkä yksittäisenä nousuna. Sydänportaat.
Portaat ovat monen kuntoilijan suosiossa. Toisaalta jotkut ilmeisen aktiiviset kuntoilijat arvioivat portaat helpon puoleisiksi.
– Portaat sijaitsevat kätevästi lenkkireitin varrella, ja porrastreenistä saa hyvän lisän juoksun tai kävelyn oheen.
– Jos jotain elämyksiä ja maisemia haluaa katsella, niin portaat ovat ok. Mutta kuntoiluun tarkoitetuista portaista voi ottaa mallia Kangasalta.
– Onhan ne hienot portaat, mutta eivät ne kyllä missään tunnu.
Vastauksen perusteella arvioiden varttuneempaan ikäpolveen kuuluva vastaaja lienee todennut portaat ainakin hivenen vaativiksi.
– Elämysportaat sopivat paremmin keskenkasvuisille. Täysi-ikäiset eli yli 75-vuotiaat joutuvat tyytymään tasamaalla kävelyyn.
Moni tuntui olevan kuitenkin samaa mieltä kuin yksi vastaajista, joka puki tuntonsa laulun sanoja mukaillen.
– Tämä paikka kuuluu päivään jokaiseen.
Viimeisimmät kommentit