Koronatilanne Orivedellä toistaiseksi rauhallinen – kaupungin johtoryhmä seuraa tilannetta tarkasti

Suomessa koronavirustartunnat ovat nyt nopeassa kasvussa ja useista joukkoaltistuksista on uutisoitu viime viikkoina. Esimerkiksi Mänttä-Vilppulassa sijaitsevan kuntoutusosaston 11 koronatartunnasta tiedotettiin tiistaina.

Oriveden kaupunki tiedottaa, että Orivedellä ei toistaiseksi ole havaittu koronatartuntoja päiväkodeissa, kouluissa, palveluasumisessa tai muissa kaupungin yksiköissä.

− Kaupungin valmiustoiminnan johtoryhmä kokoontuu viikoittain ja seuraa tarkasti tilanteen etenemistä. Orivedellä on hyvä valmius reagoida tarvittaessa nopeastikin koronatilanteen vaatimalla tavalla, kaupunginjohtaja Juha Kuusisto sanoo.

Käytännössä reagointi voi olla esimerkiksi yksikön sulkeminen.

− Opetuspuolella pystymme siirtämään yhden tai useamman koulun nopeasti etäopetukseen, toteaa kasvatus- ja opetusjohtaja Mia Mattila.

Kaupunki noudattaa THL:n ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin linjauksia. Suuremmissa altistustapauksissa tehtäisiin tiivistä yhteistyötä tartuntataudeista vastaavan viranomaisen eli sairaanhoitopiirin kanssa.

Koronatilanne vaikuttaa jo nyt kaupungin henkilöstön sairauspoissaoloihin sekä sijaisten saatavuuteen.

− Varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa on ollut vaikeuksia löytää riittävästi päteviä sijaisia. Toistaiseksi olemme selvinneet tilanteesta kohtuullisen hyvin, Mattila kertoo.

Tampereen yliopistollinen sairaala tiedotti, että eilisen aikana Pirkanmaan alueella on tehtyy 1 179 testiä, mutta koronatartuntoja ei todettu yhtään. Maanantaina testejä oli analysoitu 688 kappaletta ja niistä paljastui kahdeksan koronatartuntaa. THL:n sovelluksen mukaan Orivedellä koronatartuntoja on todettu yhteensä yhdeksän, mutta ne ovat kaikki jo keväällä todettuja tartuntoja.

Maskeja on vähävaraisille jaossa

Tiedotteessa kaupungin valmiusjohtoryhmä muistuttaa orivesiläisiä oman suojautumisen tärkeydestä. Hyvää käsi- ja yskimishygieniaa tulee edelleen noudattaa. Toisiin ihmisiin kannattaa pitää turvavälit työpaikoilla, harrastuksissa ja asioidessa. Oireilevien tulee hakeutua testiin ja pysytellä karanteenissa.

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri suosittaa kasvomaskien käyttöä sisä- ja ulkotiloissa ennestään tuntemattomien henkilöiden kokoontumisissa sekä julkisessa liikenteessä.

− Orivedellä on edelleen käynnissä maskijakelu vähävaraisille. Tällä viikolla olemme saaneet jakoon myös kangasmaskeja, joita jaetaan neljä kappaletta kuntalaista kohden, kertoo hyvinvointijohtaja Tuija Peurala.

Valmiusjohtoryhmä suosittelee kuntalaisille myös Koronavilkku-sovelluksen lataamista. Sovelluksen avulla tieto mahdollisista altistuksista kulkee nopeammin ja helpottaa jäljitystyötä.

Maskeja jaetaan Palvelutalon lähitorilla, SPR:n Lähimmäisen kamarilla, seurakunnan diakoniatyön avovastaanotolla, Eräjärven kehittämisyhdistyksen tiloissa ja työllisyyspalveluissa. Vähävaraisia lukion ja Tredun opiskelijoita kehotetaan ottamaan yhteyttä koulukuraattori Aija Nurmiseen.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?