Terveystieto aloitti syksyn yo-kirjoitukset – kirjoituspäiviä harvennettu, kirjoittajat jaettu kahteen tilaan

Syksyn ylioppilaskirjoitukset alkoivat tänään maanantaina kemian ja terveystiedon kokeilla. Keväällä kirjoitusten aikataulua tiivistettiin koronauhan takia, mikä tuli monelle ikävänä yllätyksenä. Nyt reaaliaineiden kokeita on pilkottu tavallista useammalle päivälle.

– Tämä on ihan ymmärrettävää, kun puhutaan suurista lukioista. Jos koulussa on jopa 800–900 lukiolaista, eivät tilat tahdo riittää kirjoituksiin tarvittavilla turvajärjestelyillä. Meillä tätä ongelmaa ei olisi ollut, sanoo lukion ja yhteiskoulun rehtori Jari Hildén.

Orivedellä tarkat koronaohjeistukset menivät yo-kokelaille viime viikolla. Koululla on kirjoittajille varattu käyttöön kaksi tilaa.

– Sairaana ei tietenkään saa kirjoituksiin osallistua. Osallistuminen on mahdollista, jos oireita vielä on, mutta testistä on tullut negatiivinen tulos. Näille opiskelijoille on varattu erillinen, eristetty tila kirjoitusten suorittamiseen, rehtori kertoo.

Mutta jos oireet puhkeavatkin kesken kirjoitusten, eikä negatiivista testitulosta ole, pitää pysyä poissa koululta.

– Vaikka kirjoitukset ovat tärkeät, terveys on vielä tärkeämpi asia, Hildén linjaa.

Hänen tietääkseen ei Oriveden koronatilanteessa ole viime aikoina tapahtunut mitään erityistä, mutta Hildén korostaa, että tiedotus tapahtuu terveydenhuollon kautta, ja koulu on yksi tiedonsaajista muiden joukossa.

Jos abiturientti joutuu perumaan osallistumisensa, kirjoitusmaksut palautetaan hyvin matalalla kynnyksellä, on ylioppilastutkintolautakunta ohjeistanut.

Aloituspäivä suosituin, koska ohjelmassa terveystiedon koe

Kirjoitusten aloituspäivä maanantai oli syksyn koepäivistä suosituin, koska silloin ohjelmassa oli perinteisesti suosittu aine, terveystieto. Moni kirjoittaa sen jo ennen abivuotta ”alta pois”, ja tämän mahdollistaa myös kurssien aikataulu. Terveystiedon kirjoittajia oli 36:sta opiskelijasta 27.

Kirjoituspäiviä on siis tänä syksynä paljon, ja kirjoittajien määrä vaihtelee paljonkin. Jos kaikki ilmoittautumiset toteutuvat, yhteen laskien suorituksia kertyy 121. Toki näissä on samojakin kirjoittajia.

Myös keskiviikon pitkä englanti on kirjoittajien suosiossa, osallistujia tuolloin 18. Torstai on uusi koepäivä, silloin suoritetaan reaalista uskonto, elämänkatsomustieto, yhteiskuntaoppi ja maantiede. Niitä Orivedellä on ilmoittautunut kirjoittamaan 8. Perjantaina jatkaa äidinkielen lukutaidon kokeen kimpussa 5 opiskelijaa.

Ensi viikolla kirjoitukset jatkuvat neljällä koepäivällä, joille on suorittajia ilmoittautunut 5–17. Suosituin on torstaina reaalikoe filosofian ja biologian kirjoittaville. Matematiikan kokeeseenkin osallistuu 11.

Kirjoitukset jatkuvat kuunvaihteen yli. Viimeisellä viikolla suoritetaan vieraiden kielten lyhyitä oppimääriä, tiistaina uutena koepäivänä lisää reaaliaineita ja urakan päättää torstai 1. lokakuuta, jolloin pitkän saksan kokeessa ahertaa yksi opiskelija Oriveden lukiostakin.

Syksy päästy aloittamaan lähiopetuksessa, jokaista pikkuseikkaa mietittävä koronanäkökulmasta

– Koulun arki on ollut syksyn alussa normaalia – turvallisuus huomioiden. Lukiossakin on lukukausi aloitettu lähiopetuksessa toisin kuin monella muulla paikkakunnalla, mutta päätökset tästä tekee koulutuksen järjestäjä kaupunki, ei yksittäinen koulu, rehtori Hildén painottaa.

Hän kertoo, että koulun arki näyttää menevän tässä vaiheessa ihan normaalisti, mutta kaiken aikaa tehdään paljon suunnitelmia, varaudutaan ja ennakoidaan siltä varalta, että jotain poikkeuksellista tapahtuisikin.

Hildén sanoo olleensa kohta 20 vuotta peruskoulun opettajana ja rehtorina, mutta jokaista asiaa on nyt mietittävä siitä näkökulmasta, meneekö se tänä vuonna näin. Se on tämän ajan vastuullisuutta.

Joitakin asioita jää pakosti tekemättäkin. Esimerkiksi uudessa kansainvälisessä projektissa, jossa Orivedellä on tärkeä koordinoiva rooli, piti lokakuussa olla ensimmäiset yhteiset tapaamiset, jotka nyt voidaan hoitaa vain etänä.

– Myös kaikissa taito- ja taideaineissa desinfioidaan paikkoja ja välineitä tehostetusti. Keväällä jouduttiin luopumaan pesäpallon pelaamisesta, kun siinä ovat ne räpylät. Jokainen opettaja joutuu miettimään, mitä kannattaa ja mitä voidaan tehdä, rehtori Hildén tiivistää.

Leave a Comment