Toivetyö löytyi sieltä, missä oma puutarhakin on lähellä

Kiinteistöpäällikkö Jaana Rajantaus
Uusi kiinteistöpäällikkö Jaana Rajantaus on jo kotiutunut uuteen työyhteisöönsä ja -ympäristöön. Rajantaus ja hänen miehensä ovat olleet Oriveden mökkiläisiä jo kymmenisen vuotta. Kuva: Juha Jäntti

Oriveden kaupungin uusi kiinteistöpäällikkö Jaana Rajantaus aloitti tehtävässään elokuun alussa. Ensimmäiset viikot ovat antaneet hänelle jo hyvää tuntumaa työympäristöön, ihmisiin ja tuleviin työtehtäviin.

– Se, mitä olen kohdannut täällä, on hyvin myönteinen yllätys. Ihmiset tässä ympärillä ovat ammattitaitoisia, ystävällisiä ja avuliaita. Asenne on hienolla tavalla positiivinen, Rajantaus kertoo tyytyväisenä uuteen tilanteeseensa.

– Tärkeää on sekin uudelle tulokkaalle, että käytännön asiat ja työkalut toimivat. Minun ei ole tarvinnut takkuilla esimerkiksi tietotekniikan ja työssäni tarvittavien sovellusten kanssa.

Kiinteistöpäällikkö vastaa kaupungin omistamien kiinteistöjen ylläpidosta ja huollosta. Tehtäviin kuuluu toistaiseksi myös korjausrakentaminen. Kun juuri haettavana ollut rakennuttajainsinöörin tehtävä tulee täytetyksi, korjausrakentaminen siirtyy hänen vastuulleen.

Rajantaus toimii lisäksi työsuojelupäällikkönä.

– Olen perustehtävieni lisäksi mukana erilaisissa työryhmissä, joissa pohditaan mahdollisuuksia kaupungin eri toimintojen kehittämiseen ja uudistamiseen.

– Ensimmäisiä hoidettavia tehtäviäni oli talvikunnossapidon kilpailutus, joka tehtiin aika viime hetkillä. Saamme kuitenkin sopimukset tehdyiksi ennen talvikauden alkua.

Insinööritutkinnon kautta isännöitsijäksi

Rajantaus työskenteli vaatetusteollisuudessa parikymppisestä aina neljänkymmenen ikävuoden tuntumaan. Sitten hän halusi löytää jotain uutta ja valitsi rakennusalan.

Rakennusinsinööriopintojen koulutusohjelmassa oli iso annos kiinteistönpidon koulutusta. Sitä myöten Rajantaus aloitti yksityisellä puolella isännöitsijänä kymmenisen vuotta sitten. Kuntapuolelle hän siirtyi vuonna 2017, ensin Virroille ja sitten Akaaseen.

– Sen sain huomata, että isännöinnissä työt ovat aivan samoja riippumatta siitä, olenko yksityisen vai julkisen tahon palveluksessa. Päätöksenteko vain menee vähän eri tavoin.

Olosuhteet, ongelmat ja kehitysmahdollisuudet tuntuvat olevat samankaltaiset eri kunnissa. Joka paikassa on mittavasti korjausvelkaa.

– Toisaalta kuntien kiinteistöstrategiat ovat monipuolistumassa. Kunnalla ei ole velvoitetta omistaa kiinteistöjä, joissa se toimii. Vuokraus voi olla usein omistamista järkevämpi vaihtoehto.

Uuden työnantajan kiinteistökanta ei ole vielä yksityiskohtien tasolla tuttua. Rajantaus on kuitenkin pannut merkille, että Orivedellä näyttää olevan vähemmän sisäilmaongelmia kuin monissa muissa kunnissa.

– Yhteiskoululla oli ongelmia sisäilman kanssa. Sen kohdalla ei turhaan vitkuteltu, vaan korjaukset tulevat nopealla aikataululla.

Kaupungintalon peruskorjaus on mittavana urakkana selvityksen alla. Suunnittelu etenee, ja rakennuttajainsinööri vie hanketta eteenpäin. Suunnitelmat valmistunevat ensi vuoden aikana. Sen jälkeen on aika miettiä toteutusta ja sen rahoitusta.

Rajantaus kokee olevansa toiveammatissaan. Työ on todella monipuolista. Hän saa tehdä asioita välillä yksin ja välillä yhdessä muiden kanssa.

– Pidän siitä, että saan koordinoida niin pienempiä tekemisiä kuin pitkäkestoisia projektejakin. Olen luonteeltani järjestelijä, ja tykkään saada asiat toimimaan. Juuri tällaista työtä olen aina halunnut tehdä.

Jo ainakin puoliksi orivesiläinen

Tampereella asuva Rajantaus on kotoisin Sallasta. Hänellä on miehensä kanssa talviasuttava mökki Maljastensalmen tuntumassa. Omaa rantaakin löytyy, ja tontilla on paljon tilaa rakkaaksi käyneelle puutarhanpidolle.

– Meillä on mökillä puutarha, jossa kokeilen kaikenlaista kiinnostavaa. Siellä on 600 neliön hedelmätarha, puulajeja muualtakin kuin kotimaasta, viinirypäleitä ja karhunvatukkaa kasvihuoneessa. Olen varttanut omenapuita ja saattanut kasvuun uusia lajikkeita.

– Mökkimme on tosi ainutlaatuinen paikka, ja olemme rakennelleet sinne itse paljon lisää. Siinä tontilla on jännällä tavalla rikas kasvusto, enkä ole nähnyt muualla vastaavanlaisia kasveja ja perhosia. Siellä vietän lähes kaiken vapaa-aikani.

Muutto Orivedelle toteutuu heti, kunhan pariskunta löytää sopivan talon.

– Meillä ei ole Tampereella sellaista kiinnekohtaa, joka vaatisi asumista siellä. Mieheni toimisto sijaitsee Tampereella, mutta hän liikkuu paljon maailmalla.

Orivesi ihastuttaa, koska se tuntuu sopivan pieneltä ja kotoisalta. Juice Leskinen on sanonut, että Tampere on ihmisen kokoinen kaupunki.

– Se on aika tavalla kasvanut niistä ajoista. Mieli tekee jo vähän pienempiin ympyröihin.

Leave a Comment