Kaupunginhallitus hylkäsi kaavoituspäällikön viran täyttöä koskevan oikaisuvaatimuksen

Kaupunginhallitus on hylännyt oikaisuvaatimuksen, joka liittyy Seppo Tingvallin siirtoon kaavoituspäällikön virkaan.

Oikaisuvaatimuksen tehnyt Timo Peltoniemi vaati, että siirtopäätös on kumottava, ja kaavoituspäällikön virka pitää julistaa avoimesti haettavaksi.

Vaatimuksen perusteluissa todetaan, että virkasuhteeseen ottaminen edellyttää julkista hakumenettelyä. Vaatimuksen mukaan kaupunginhallitus ei ole päätöksessään maininnut perusteltua syytä poikkeavaan toimintatapaan.

Vaatimusteksti muistuttaa myös, että kaupunginhallituksen päätöksellä tehty siirto on ollut hallinto-oikeuden päätöksen mukaan tasa-arvolain vastainen.

Perusteluna vaatimukselle on myös se näkemys, että Seppo Tingvallin nykyinen virka-asema vt. kaavoituspäällikkönä on perustunut vain väliaikaiseen virka-asemaan. Koska hänen aiempi kaavoitusinsinöörin tehtävänsä oli lakkautettu, hänellä ei ole ollut vakinaista virkasuhdetta, josta hänet voitaisiin siirtää kaavoituspäällikön virkaan.

Kaupungin vastineen mukaan siirto on tehty kunnallisen viranhaltijalain mukaisesti, ja tämä ilmoitettu päätöksessä perusteeksi. Kaupungin näkemys on, että Tingvallin virkasuhde kaupunkiin ei ole päättynyt missään vaiheessa.

Vastine toteaa, että kunnallisen viranhaltijalain mukaan viranhaltija voidaan siirtää toiseen virkasuhteeseen, jonka kelpoisuusehdot hän täyttää ja jota voidaan pitää hänelle sopivana, jos hänen asemansa toistaiseksi otettuna viran haltijana ei muutu.

Hämeenlinnan hallinto-oikeus kumosi vuonna 2018 kaupunginhallituksen päätöksen kaavoituspäällikön viran täyttämisestä tasa-arvolain vastaisena. Hallinto-oikeus teki ratkaisunsa toukokuussa. Kaupunginhallitus teki viran täyttöpäätöksen samansisältöisenä uudelleen 29. kesäkuuta.

Leave a Comment