
Oriveden Asematien parannushankkeen ja kevytväylän suunnittelu alkaa ely-keskuksen taholla. Kuva: Juha Jäntti
Kaupunginhallitus on hyväksynyt Asematien kevyen liikenteen väylän suunnittelua koskevan sopimuksen Pirkanmaan ely-keskuksen kanssa. Kaupunki varaa määrärahan suunnittelutyötä varten ensi vuoden talousarvioon.
Ely-keskus toimii suunnittelun tilaajana. Tekninen johtaja ja kaavoituspäällikkö edustavat kaupunkia suunnittelun hankeryhmässä. Vajaan 68 000 euron suunnittelukustannukset jakaantuvat puoliksi kaupungin ja elyn kesken.
Suunnittelu alkaa syyskuussa ja valmistuu ensi toukokuuhun mennessä. Maksuissa elyn osuus painottuu tälle vuodelle ja kaupungin osuus ensi vuoden puolelle, koska kaupungin tämän vuoden talousarviossa ei ole tarvittavaaa määrärahaa.
Hankkeen toteutuksen aikataulu ei ole vielä tiedossa. Rakentaminen maksanee noin miljoona euroa, ja totetukseen tarvitaan merkittävä osuus valtiolta tulevaa rahaa. Kaupunki ja ely-keskus sopivat rakentamisesta ja siihen liittyvästä kustannusten jaosta erikseen.
Asematie siirtyy hankkeen toteutuksen valmistuttua kaupungin omistukseen.
Viimeisimmät kommentit