Se oli melkoista kuhinaa, kun OrPon hiihtokoulun ensimmäiset syysharjoitukset vietiin läpi Kirkkolahden rantamilla. Parikymmentä innokasta treenaajaa kokeili, millaista on viedä läpi pienimuotoinen triathlonsuoritus.
Aivan kaikki eivät lähteneet tällä kertaa uimarannan laiturien väliselle uintiosuudelle, koska viileä sää vei osin uintihaluja. Hyvänlainen joukko kuitenkin pulahti veteen ja pisti menoksi. Muut keskittyivät pyöräily- ja juoksuosuuksiin.
Uinnin jälkeen vuorossa oli pyöräilyosuus, jonka mitta oli uimarannalta Onninpolun sillalle ja takaisin. Viimeinen eli juoksuosuus kulki lyhyttä rantapolkua myöten parin sadan metriä päähän merkityllä käännöspaikalle.
Yksi kaikkien kolmen lajin suorittaneista oli 7-vuotias Anni Pohjala. Hän kokeili minitriathlonia ensimmäisen kerran viime vuonna.
– Lenkki oli tosi kiva. Vesi oli kyllä aika kylmää, mutta kyllä olo sitten lämpeni pian uinnin jälkeen. Jalat on pikkuisen jäässä, Anni tuumasi hiukan hengästyneenä heti juoksuosuuden jälkeen.
– Kivointa tässä oli ehkä pyöräily, uinti ei ollut ihan niin mukavaa. Juoksu meni hikisesti, kun menin sen täysillä. Menomatkalla juoksin välillä vähän hiljempaakin, kun isosisko sanoi, että pitää säästää energiaa. Mutta täpöllä tulin takaisin.
Saman tien Anni ei olisi ollut valmis lähtemään uudelleen. Mutta joskus toiste hän on taas varmasti lähtöviivalla.
Hiihtokoulun syystreenit alkoivat muutama vuosi sitten ”luontoliikuntaa koko perheelle” -nimellä. Treeneissä tehtiin hiihtoon liittyviä harjoitteita joka toinen sunnuntai, ja leikinomaisuus oli vahvasti läsnä.
– Saimme tästä hyvää palautetta, ja jatkoimme näitä harjoituksia syystreenit-nimellä. Nyt lähtee kolmas vuosi putkeen siten, että viemme läpi erilaisia teemaharjoitteita kuuden viikon ajan kerran viikossa, hiihtokoulusta ja syystreeneistä vastaava Markus Hämäläinen kertoi avausharjoitusten lomassa.
– Kokeilimme viime vuonna eka kerran triathlonia. Meillä on muutama innokas harrastaja, itseni mukaan lukien. Meiltä on parina viime vuotena osallistunut lapsia Kangasala Triathlonin lasten kisaan. Halusimme järjestää lapsille mahdollisuuden kokeilla triathlonia ilman, että heidän tarvitsee mennä kilpailuihin sitä varten.
Muut syystreenikertojen teemat ovat polkujuoksu, koordinaatioharjoitukset, suunnistusharjoitus suunnistusjaoston kanssa, maastopyöräily ja sauvakävelyretki.
Syystreeneihin on ilmoittautunut 47 lasta ja nuorta neljän ikäisistä 16-vuotiaisiin. Ikäryhmät 6-vuotiaista 10-vuotiaisiin ovat vahvimmin edustettuina. Mukaan otetaan vielä uusiakin tulijoita.
– Homma etenee tästä syksyä ja talvea kohden. Nyt on siis kaikille kuusi treenikertaa viikottain. Yhdeksän vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille meillä on jo valmennusryhmä, joka harjoittelee kerran viikossa koko syksyn ajan. Uutuutena aloitamme vastaavan ryhmän myös 6–8-vuotiaille syystreenien jälkeen.
– Kohti hiihtokautta mennään. Toivottavasti talvesta tulee parempi kuin mitä on nähty viime aikoina.
Edit 31.8.2020 Juha Jäntti: Korjattu jutun asiasisältöä syystreenien ja triathlon-harrastuksen osalta.