Valokuvanäyttely tarjoaa hetkiä ja tuokiokuvia pääkaupunkiseudun arjesta – esillä oleva kokonaisuus on Juha Jäntin toinen oma näyttely

Helsinki-aiheinen valokuvanäyttely

Helsinkiläinen elämänmeno näyttäytyy tarkkailijalle usein kovin kiireisenä, ainakin rautatieaseman kulmilla. Kuva: Juha Jäntti

Miltä Helsinki ja sen lähiseutu näyttävät sen ihmisen silmissä, josta asuminen pääkaupunkiseudulla oli tuntunut pitkään vieraalta ajatukselta?

Tästä ja uudelle paikkakunnalle kotiutumisesta kertoo Juupajoen kirjastossa maanantaina avautunut Juha Jäntin valokuvanäyttely M-juna Vantaankoskelle.

– Muutin Keski-Suomesta Vantaalle työn vuoksi vuonna 2005. Siitä alkoi sopeutuminen uuteen ympäristöön. Ryhdyin katselemaan ja tutkimaan aluetta, jotta hahmottaisin sen vähitellen edes jollakin tavalla.

Tutustuessaan uuteen asuinseutuunsa Jäntillä oli aina mukanaan kamera.  Hän kuvasi maisemia, rakennuksia, kaupunkinäkymiä, maaseutua sekä ihmisiä sen kaiken keskellä.

– Kuljeskelin usein Helsingin keskustassa, koska siellä on tavoitettavissa Suomen oloissa suuren kaupungin olemus ja elämänrytmi. Siellä on myös kiintoisaa nähtävää, historiaa ja nykypäivää. Vaistomaisesti seurasin sitä, millaisena ihmisen elämä ja oleminen näyttäytyy tiiviissä kaupunkimiljöössä.

Jäntti asui pääkaupunkiseudulla reilun kymmenen vuotta. Ajalta kertyi runsaasti kuva-aineistoa, jonka läpikäynnin hän aloitti vasta hiljattain.

– Nyt on meneillään tulkinta siitä, mitä kaikkea olen nähnyt ja kokenut kuvallisesti tuona aikana. Juupajoella esillä oleva näyttely on ensimmäinen kooste aineistosta. Jatkoa luultavasti seuraa, Jäntti sanoo.

Mutta miksi näyttelyn nimi on M-juna Vantaankoskelle?

– Liikuin kuvausretkilläni usein pääkaupunkiseudun paikallisjunilla, koska asuin radan varrella Vantaan Myyrmäessä ja Martinlaaksossa. Lukuisina kuvauspäivien iltoina kyytini kotiin oli M-juna Vantaankoskelle, Jäntti kertoo.

Osa työtä ja tärkeä harrastus

Jäntti on aloittanut valokuvausharrastuksen jo 15-vuotiaana. Parikymppisenä hän pääsi sanomalehteen toimitusavustajaksi, ja sen jälkeen kuvaaminen oli myös osa hänen työtään reilun kymmenen vuoden ajan.

Harrastus jäi hetkeksi taka-alalle, kun Jäntti alkoi työskennellä it-alalla. Uudelleen sen parissa hän aloitti vuonna 2005, jolloin myös asuinpaikka oli vaihtunut pääkaupunkiseuduksi. Silloin hän myös liittyi Helsingin Kameraseuraan, joka tarjosi monipuolista toimintaa, koulutusta ja yhteisnäyttelyhankkeita.

Vuodesta 2016 Jäntti on työskennellyt toimittajana paikallislehdissä. Parhaillaan hän toimii Oriveden Sanomien toimittajana.

– Kuvaaminen on tärkeä osa työtäni, ja valokuva on elämässäni vahvasti esillä myös harrastusmielessä.

Juupajoen kirjastossa esillä oleva näyttely on Jäntin toinen oma valokuvanäyttely. Hänen ensimmäinen valokuvanäyttelynsä oli esillä viime vuonna Oriveden kirjastossa. Sen nimi oli Mihin?

Vuonna 2013 Jäntin valokuvia on ollut mukana Lauantaikamerat-ryhmän yhteisnäyttelyssä ja vuonna 2010 Helsingin Kameraseuran kurssin yhteisnäyttelyssä.

M-juna Vantaankoskelle on esillä Juupajoen kirjastossa 30. syyskuuta saakka.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?