Teemu Luoto pystytti juhlanäyttelyn 60 vuodesta kädet savessa – heinäkuun oikulliset säät karsineet kävijöitä

Tämän naamion malli vaati, että hänen nimensä on aina kerrottava, kun naamio on jossakin esillä. Mallina on tässä ollut afrikkalainen Ismaile Sane. Kuvat: Anne Kotipuro.

Keraamikko Teemu Luoto ihan naapurista, Kuhmalahden puolelta, suunnitteli tammikuusta lähtien innolla omaa 60-vuotisjuhlanäyttelyään ”Teemu Luoto, kädet savessa 60 vuotta”. Tuntui mukavalta pistää esille koko oma tuotanto kuuden vuosikymmenen ajalta ja täyttää sillä koko entinen Kuhmalahden pappila sekä sen pihat ja pöheiköt.

Sitten iski korona ja pari kuukautta meni aprikoidessa, onko järkeä järjestää koko näyttelyä. Kevään edetessä alkoi näkyä valoa tunnelin päässä, joten Taidepappilan isäntä päätti ottaa riskin ja pitää näyttelyn auki heinäkuun ajan.

Palaute rohkeudesta – koronasääntöjä tietenkin noudattaen ja käsidesin tuoksussa – on ollut myönteistä, mutta pahin jarru menestykselle on ollut heinäkuun oikutteleva sää, joka on karsinut kävijämäärää aika lailla.

Onpa ollut yksi sellainenkin päivä, ainutkertainen Taidepappilan näyttelyhistoriassa, ettei ole tullut ainuttakaan kävijää.

Yksilöllisiä näyttelykierroksia

Pieni kävijämäärä on toisaalta antanut tilaisuuden ottaa näyttelyvieraat vastaan yksilöllisesti, jakaa tarinoita vuosien varrelta ja tarjota suunnilleen yksityisopastusta. Tarinoitahjan kyllä riittää!

Teemu Luoto on ikuistanut saveen jos jonkin rotuisia koiria, monet omistajiensa tilauksesta. Eläinhuoneessa onkin siksi aikamoinen koiragalleria.

Näytteille asetettavaa olisi varmasti ollut vaikka millä mitalla, mutta onneksi näyttely on kuitenkin pitää maltillisen suuruisena, ettei kävijä nikelly kesken kierroksen. Työt on myös on teemoitettu hauskasti, sillä pappilan saleista löytyvät niin naisten huone, miesten huone, lasten huone kuin eläinhuonekin. Kolme ensin mainittua viittaa kohderyhmiin, neljäs sisältöihin.

Miesten huoneessa tapaamme reheviä naishahmoja, naisten huoneessa puolestaan mielikuvituksellisilla mutkilla kekkaloivia miehiä ja hyvin rakentuneita miestakamuksia. Lasten huoneessa voi katsella Teemun Pikku Kakkosen sarjaa varten rakentamia keramiikkataloja asukkaineeen.

Lisäksi yksi huone on pyhitetty alkuvuosien astiakokeiluille ja siihen, mistä kaikki lähti. Työhuoneeeseenkin vieras pääsee kurkistamaan.

Ja naaamioita, niitä on kaikkialla. Ne ovatkin yksi Teemu Luodon tavaramerkki. Nyt vasta oikein käsitän, miten työläs niiden tekotapa on. Mallina ovat aina oikeat ihmiskasvot, jotka suojataan kalvolla ja sijoitetaan sieraimiin pillit hengityksen takaamiseksi. Päälle tulee kipsivalu, jota taiteilija käyttää naamion muottina ja lisää sitten yksityiskohtia, jotka tekevät naamioista uniikkeja taideteoksia.

Osaisinkohan olla tyynen rauhallisena kipsikerroksen alla kuivumista odotellen? Tekniikkaa harjoitellessa on tietenkin sattunut ja tapahtunut – vaikkapa silloin, kun mallin rintakarvat ovat ottaneet kiinni kipsiin. Oi voi!

Rehevyyttä ja korostamista

Luodolla on myös ollut aina taipumus liioitteluun ja korostamiseen teoksissaan. Onpa se joitakin kriitikkoja närästänytkin. Naiset ovat usein sangen reheviä ja miehet muuten vaan hyvinmuodostuneita.

Kaikkea on kuitenkin keventänyt huumori, kuten vaikkapa miesten pöksyistä kurkistavissa pupuissa. Puput ovat hänelle rakas teema, ja ne seikkailevat niin lentäjinä kuin laskuvarjohyppääjinä.

Puput olivat yhteen aikaan oikein tavaramerkki Teemu Luodon taiteessa, ja joskus ne eksyvät pöksyihinkin.

Eikä näyttelykävijän kannata jättää kiertämättä pihalla polveilevaa taidepolkua, jonka varrella on esimerkiksi pimeässä huoneessaan, mustan valon korostamana hymyilevä madonna tai toisessa pikkuhuoneessa hieno kokoelma valoilla varustettuja naamioita toisiinsa yhdistettynä.

Kuulemme senkin, milloin muovailuharrastus alkoi. Kun Teemu Luoto oli pikkupoika, hänen maalariyrittäjänä toiminut isänsä sai Ateneumista mukaansa kuvataideopiskelijoidenkin käyttämää savea. Se innosti pikkupoikaa kovasti, ja niinpä ammatinvalinta vei suoraviivaisesti ensin taideteollisuuskouluun ja sieltä taideteollisen oppilaitoksen keramiikkaosastolle. Nykyään tuo oppilaitos tunnetaan Aalto-yliopistona.

Karanteenikuukaudet ahdistivat

Kulunut kevät oli 80 vuotta ensi vuoden lopulla täyttävälle Luodolle vaikea omaehtoisessa karanteenissa. Eniten hän kaipasi viikoittaisia retkiään Kangasalan uimahalliin ja samalla muutenkin ihmisten ilmoille, eikä luomisvoimakaan ollut entisensä siitä huolimatta, että aikaa tekemiseen olisi ollut vaikka kuinka.

Teemu Luoto hankki Kuhmalahden pappilan siis 70-luvun alussa tarvitessaan työtilaa. Sitä ennen hän teki töitään milloin missäkin kellarissa. ”Kaupan päälle” hän sai myös pappilan kummituksen, jonka muistoksi yläkerran ikkunassa seisoo naishahmo.

Heinäkuunsa Luoto on rytmittänyt niin, että hän pitää yhdessä kesätyöntekijän kanssa näyttelyä avoinna keskiviikosta sunnuntaihin alkuviikot hän lepää. Sosiaalisuudellakin on rajansa. Ensi viikonloppuna eletään jo elokuuta, mutta näyttelyyn pääsee tutustumaan vielä silloinkin, elokuussa Taidepappilan ovet avataan vain tilauksesta.

Näyttelyn kierrettyään ei voi kuin ihmetellä yhden miehen jaksamista. Kuvataiteilijoilla ei Suomessa useinkaan ole leveä leipä, mutta onnekseen Luoto on löytänyt myös mesenaatteja, jotka ovat ostaneet häneltä isompiakin töitä. Myös tilaustöitä on tullut tehtäväksi, esimerkiksi perheiden lemmikkikoirista. Alkuaikoina hän tosin tienasi leipäänsä jonkin aikaa koulun kuviksenopettajanakin.

Näyttelyä täydentävät mukavasti Tiina Poutasen maalaukset. ”Eurooppa ratsastaa” on toteutettu sekatekniikalla vanerille.

Juhlanäyttelyä täydentävät oivallisesti Tiina Poutasen maalaukset, joita on niin seinillä kuin vaikkapa pleksikuutioissa.

Ensi vuonna onkin sitten vuorossa Taidepappilan 50-vuotisjuhlanäyttely, jolla juhlistetaan rakennuksen historiaa taiteen tyyssijana.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?