Ihan ensimmäiseksi katse kiinnittyy hulmuhelmaiseen, värikkääseen tanssimekkoon, jonka Päijälästä Petsamoon tullut Satu Udd on päälleen pukenut.
Sen helmat leviävät pyörähdellessä laajalle, ja Satu saa pyörähdellä pyörryksiin asti saadaksemme siitä hienon kuvan. Normaalisti hän kiertää miehensä kanssa tansseja ahkerasti, mutta tänä suvena tanssijalka on turhaan saanut kutista.
Säännöllinen tanssitointa loppui jo kymmenkunta vuotta sitten, mutta kerran kesässä on jo muutaman vuoden ajan Petsamon lavalla järjestetty pienimuotoiset tanssit yleensä paikallisten soittajien tahdittamana. Nyt on se lauantai. Ihmisten olemuksesta voi aistia hämäläisittäin hillityn riemun, kun taas pääsee tapaamaan toisia ja kiertämään lavaa musiikin tahdissa.
Uddin seurassa olevalla naisella on päällään sievä ruutumekko, joka löytyi kirpparilta ja sopii kuin nakutettu Petsamon lavan henkeen. Saamme kuulla tarinan, miten Länkipohjassa varttunut Ulla Laurila kohtasi tulevan miehensä Petri Liehun juuri tällä lavalla kahta viikkoa ennen juhannusta 1993.
He noteerasivat aika pian toistensa olemassaolon, mutta alkuilta oli yhtä väärinkäsitystä, kun kumpikin ajatteli toisen olevan jo varattu. Onneksi ennen viimeistä valssia asiaintila selvisi ja he saattoivat sopia seuraavat tanssitreffit. Siitä lähtien he ovat olleet yksissä.
Konkari ja kisälli antavat tahdit paritanssille
Ilta on jaettu kahtia vanhemman tanssimusiikin ja rokin kesken. Soiton aloittaa Talviaisten HumppaPumppu duona. Mikko Salkolahti taitaa harmonikansoiton ja on suurena henkisenä tukena kitaraa soittavalle ja laulavalle Raoul Öhmanille, jolla esiintymiskokemusta on vähemmän. Talviaisten miehet olivat soittaneet ohjelmistonsa yhdessä läpi tasan yhden kerran, mutta tahdit osuvat niin kohdilleen, että helppo on tanssia.
Kun ventovieras mies tulee pokkaamaan, olo on kuin ennen vanhaan. Koronatestin tuloksia ei kysellä, eikä haittaa, vaikka edellisestä tanssiharjoituksesta on jo hyvän aikaa. Kyllä ne askelet sieltä vähitellen löytyvät – etenkin, kun tanssittaja antaa vinkin, mihin suuntaan daamin katseen on mentävä, jotta rintamasuunta pysyy helposti oikeana ja tanssi etenee juohevasti.
Kun kysäisen, mistä kaukaa vieras on tullut, hän esittäytyy: – Suomen Sievin mies.
Siis kotoisin Sievistä, mutta on tullut nyt kaverinsa kanssa tanssimaan Riihimäeltä asti. He kiertävät huvikseen juuri tällaisia pikkulavoja, ja kaveri oli nähnyt sattumalta Petsamon mainoksen. Sinne piti lähteä, viis kahden ja puolen tunnin ajomatkasta kotiin. Tuuloksen Kapakanmäki jäi nyt kakkoseksi.
Jyki band on harjoitellut messevän soundin
Loppuillasta oikean fanirivin estradin eteen kerää vasta runsaan vuoden yhdessä soitellut Jyki band. Jari Saura sen kokosi, ja Sauran autotallissa onkin harjoiteltu ankarasti joka viikko. Harjoittelu on tuottanut tulosta, niin menevästi soivat esimerkiksi Hurriganesien, CCR:n ja Juicen biisit bändin käsittelyssä. Sauralla onkin vahvasti sormensa pelissä tämän vuoden tanssien järjestelyissä.
Iltayhteentoista soitto soi, mutta ihmisillä ei ole lämpimässä kesäyössä kiire pois. Tarinoita entisiltä ajoilta kuulee vaikka huussijonossa käsidesipullon vieressä.
Kuinka juuri rippikoulun käyneet tytöt pääsylippurahan säästääkseen piiloutuivat hyvän aikaa ennen tansseja lavan alle. Tai kuinka lavan lattia notkui kymmeniä senttejä ylös ja alas, kun täällä nauhoitettiin radion Lavatansseja. Tai mihin ne rohkaisupullot aikanaan piilotettiin.
Kuulemme myös, että Petsamo on oikeastaan pilkkanimi kulmakunnalle, joka aikanaan kuului Kuhmoisiin ja liitettiin sitten Längelmäkeen lyhyemmän kirkkomatkan takia, mutta osa kyläläisistä haikaili silti taas kuulumista Kuhmoisiin…
Tästä täytyy tehdä tapa. Tapaamisiin taas ensi kesänä!
