Arto Lindholm kädessään itse kehittämänsä uistin, jolle hän antaa kalatakuun. Pöydällä miehen edessä tuikkutoimisia hyttyskarkottimia. Pinkki on kuulemma naisasiakkaiden suosikki. Kunpa se tepsisikin! Kuvat: Anne Kotipuro.
Oriveden torilla ei ole tungosta, ja kun Esteri heilauttaa pilven reunaa, vähätkin asiakkaat kaikkoavat. Innokkaimmat torikävijät ovat varmaankin kiertäneet tutkimassa kojujen annin heti aamusta, joten nyt on tilaa.
Vesialtaassa uiden esittäytyy Petturin Uistin. Eipä tarvitse kysyä, mistä moinen nimi, kun Arto Lindholm uittaa itse kehittelemäänsä, vähän yli kymmensenttistä uistinta eestaas altaassa. Uistin koostuu pätkistä, joita yhdistää nailonsidos, ja sen uintiliikkeet ovat hämmästyttävän aidonnäköisiä. Lindholm myös lupaa keksinnölleen kalatakuun. Ellei tällä saalista tule, uistimen saa kuulemma palauttaa vaikka ensi kesänä, jos ei aikaisemmin tavata.
Tiskiltä löytyy myös kuva-arkki, jolle on ikuistettu niin körmyniskaisia jättiahvenia, kuhia kuin haukiakin, onpa siihen lohiakin tarttunut Tenolla. Kehittelijä itse kertoo kalastavansa joka kesä 250 tuntia.
Järvenpääläinen torikauppias on liikkeellä koko perheen voimin, sillä mukana ovat myös Satu-vaimo, joka tekee osansa altaan ääressä, sekä takaluukku ylhäällä seisovan auton perässä Oriveden elämää tarkkaileva iso koira. He ajoivat Oriveden torille mökiltä Rantasalmelta, varsinainen koti on Järvenpäässä. Aika alkoi käydä pitkäksi mökillä.
Seitsemät messut peruttu, ohjelma uusiksi
Lindholmien kesä meni uusiksi koronan takia, sillä ohjelmaan oli merkitty seitsemät eräteemaiset messut ympäri maata sekä sen päälle pari uistelu- ja veneaiheista tapahtumaa Ruotsissakin. Ne vaihtuivat nyt kotimaan torikiertueeseen, jonka organisoi palviautollaan toreja kiertävä Harri Lipponen.
Lindholm on pitänyt uistimensa myynnin vahvasti itsellä. Jälleenmyyjiä on vain yksi koko maassa, jossakin Tuurissa.
Kaloja huijaavan uistimen lisäksi myyntipöydältä löytyy myös hänen oma versionsa hyttyskarkottimesta. Ruostumatonta terästä olevaan maalattuun putkeen on laserleikattu tarpeelliset aukot. Tuikkukynttilä lämmittää karkotinainetta sisältävän tyynyn vapauttaen ilmaan torjunta-ainetta. Sen luvataan häätävän tiehensä kesän pahimmat kiusankappaleet vaikka ison myyntiteltan kokoiselta terassilta. Ideana Lindholmilla on, että lämmönlähteenä on muutaman sentin hintainen, sopivasti kuusi tuntia palava tuikku arvokkaiden vaihdettavien kaasupatruunoiden sijasta.
Hyttysiä yli kaiken inhoava toimittaja lankeaa myyntipuheisiin. Tässäkö kesäiltojen pelastus? Nuotioretkellä sen voi kuulemma sijoittaa vaikka rannalle kivenkoloon.
Kotimaisuus kunniassa, yksi tuote Virostakin
Vastapäätä Lindholmeja asiakkaita houkuttelee Juha Koskinen Jyväskylästä, joka on liikkeellä asuntoautolla. Hän kertoo toreilla kiertämisen olevan itselleen elämäntapa, joka nojautuu kolmeen tuotteeseen.
Koskinen kauppaa mehiläisvahapohjaista voidetta, joka hoitaa nahkaa niin kengissä ja laukuissa kuin haljenneissa kantapäissäkin. Sitä hän tuo Virosta. Niin, ja voi sitä laittaa myös autonovien tiivisteisiin estämään niiden jäätymistä. Melkoinen monikäyttötuote siis.
Omaa tuotantoa on Jyväskylän lähellä valmistettava silmälasien puhdistusgeeli, jolla Koskinen puhdistaa asiakkaan laseista niin rasvapläntit kuin astianpesuaineen käytön jättämän kalvonkin. Hävettää, miten likaisilla laseilla sitä tuleekin kuljeskeltua. Kolmaskin tuote on kotimainen. Savisaippualla lähtevät kuulemma kalkkisaostumat suihkuseinistä ja lasisista saunanovista.
Torikauppiaiden myyntimetodit ovat pitkän kokemuksen tulosta, tuttuja mutta silti yllättävän toimivia: käytännön näyttö aineen tehosta, mieltä lämmittävät kohteliaisuudet sekä tuotteiden paketointi yhteistarjoukseksi ”vain sinulle”. Lupaan harkita ja kiiruhdan tapaamaan koko kiertueen junaillutta palvilihakauppiasta.
Matkalla torin toiseen päähän tulee sateen lisäksi niskaan myös rankkaa mediakritiikiä, kun utelen kuorma-auton lavalla hieman happaman näköisenä istuskelevalta rottinkikalusteiden kauppiaalta, pitääkö paikkansa sisustuslehtien kertoma, että rottinki on taas kovassa huudossa.
– P-apuhetta lehdissä, ei näitä ainakaan minulta käsistä viedä – ja tuskin muiltakaan, hän murisee.
Harri Lipposen palviautolla poikkeaa myös Helena Valkeajoki, joka kertoo, miten 70-luvulla ravintolakeittiössä länsirannikolla hevosenlihasta tehtiin lehtipihvejä ja siitä sai myös maukkaat paistit, kun ei naudanlihaa riittänyt. Kohtaamiset torilla innostavat monet tarinoihin tai omakohtaisiin muistoihin.
Hevosenlihasta tehdyt leikkeleet kiinnostavat
Harri Lipposen palviautolla riittää kävijöitä. Paketteihin päätyy niin aladoobia eli lihahyytelöä, hevosen suolalihaa kuin menevintä artikkelia, palvikylkeäkin. Myös riistasta valmistetut tuotteet kiinnostavat. Harvoin saatavissa on kuulemma jo sodan jälkeen valmistettu Kyröläinen, siis varsinainen perinnemakkara. Täydennystä on tuotu lihanjalostamolta Huittisista matkan varrellekin.
Lipponen kertoo asiakkaiden välissä, että näitä torikauppiaiden yhteisiä kiertueita mökkipaikkakunnilla on tehty jo 25 vuoden ajan. Viimeiset 15 vuotta hän on itse ollut niitä järjestämässä: kerännyt porukan, suunnitellut reitin ja hoitanut ennakkomarkkinoinnin.
Yleensä erityyppisiä tuotteita on kauppaamassa 10–15 myyjää, nyt heitä on yhteensattumien vuoksi vähän vähemmän. Tuotevalikoima ulottuu imurin pölypusseista vesiliikuntavälineisiin, kesävaatteista pärekoreihin – ja tietenkin on metrilakua sekä muutakin syötävää.
Oriveden tori on Lipposelle tuttu vanhastaan ja hänestä oikein sopivalla paikalla muiden palveluiden lähellä. Ja taas ropsahtaa tiukka sadekuuro niskaan.
– Anoppinsakin voi valita, säätä ei, hän lohkaisee.
Asiakkaat ovat hiukan hämmästyneitä, kun pankkikorttia tarjoavat ohjataan maksamaan leikkeleensä vaateteltalle. Lipponen sujauttaa muistilapun maksettavasta summasta kouraan ja tokaisee eräälle ihmettelijälle, että täytyyhän ihmisiin sen verran luottaa. Yhteistyö siis toimii.
Nyt kotiin kantapäitä ja auton tiivisteitä hoitamaan sekä hyttyskarkottimen tehoa testaamaan! Viimeistään vuoden päästä voi antaa palautetta, puhuivatko torikauppiaskonkarit herkkäuskoisen asiakkaan pyörryksiin vai teinkö sittenkin löytöjä. Ainakin parilla kojulla tuli langettua heräteostoksiin, ja olisi sitä suolalihaakin voinut leivän päälle ottaa.
Kun tunnustin, etten ole koskaan hevosta maistanut, Lipponen vetäisi puukolla maistiaissiivun, joka yllätti: mehevää eikä mitenkään tönkkösuolaista.
Helena Valkeajoki tunsi ennestään hevosenlihan ja kertoi, että sitä on myynnissä todella harvoin. Harri Lipposen tarjoama maistiaissiivu sai hymyn huulille ja muistot mieleen.
Viimeisimmät kommentit