Komea hevoskastanja puhkesi kukkaan, ja nyt on myös rodojen aika

Hevoskastanja kukkii.

Liisa Mattilan hevoskastanja puhkesi kukkaan viime viikolla. Kuvat: Juha Jäntti

Kiikanmäessä asuvan Liisa Mattilan pihassa kasvaa kolme hevoskastanjaa. Vanhin ja komein niistä on nyt parinkymmenen vuoden ikäinen. Puu ilahdutti kasvattajaansa kauniilla kukinnalla pari viikkoa sitten.

Hevoskastanja eli balkaninhevoskastanja kasvaa luonnonvaraisena Balkanilla ja lähialueilla. Sitä käytetään istutettuna koristepuuna Suomessa erityisesti eteläisillä rannikkoalueilla. Puulaji menestyy vielä Orivedenkin korkeuksilla, mutta ei välttämättä enää paljoa pohjoisempana.

– Tämä iso puu on kasvanut hedelmästä, joka oli peräisin kirjaston puistosta, ja hienosti se on kasvanut. Pihan muut hevoskastanjat ovat lähteneet alkuun tämän vanhimman puun hedelmistä, Mattila kertoo ja näyttää, millaisia ovat hevoskastanjan piikkikuoriset hedelmät.

– Minulla vielä kolme uutta hevoskastanjaa alullaan, ja laitan nekin vielä tänne pihapiiriin kasvamaan. Täällä on vielä tilaa.

Hevoskastanjan pystysuorassa kasvavat kukinnot ovat aina melko lyhytaikainen ilonaihe, sillä kukinta alkaa olla jo laantumaan päin.

– Jos puu tuottaa syksyllä hedelmiä, kaikki kiinnostuneet voivat tulla hakemaan niitä minulta, Mattila lupaa.

Alkukesän kukkaloistosta kertoi myös Matti Hartikainen Talviaisista. Rodot ovat hänen ottamassaan kuvassa näyttävimmillään.

Hevoskastanjan hedelmä

Hevoskastanjan hedelmät ovat piikikkäitä ja kovakuorisia.

Liisa Mattila

Oman pihan puut, kukat ja viherkasvit ovat Liisa Mattilalle kesäkauden suuri ilonaihe.

Rodoja Talviaisissa

Rodot kukkivat Talviaisissa. Kuva: Matti Hartikainen

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?