Leporannan taidekeskuksessa ollaan tänä kesänä Läs-nä – näyttelyssä on töitä 26 taiteilijalta

Leporannan taidekeskuksen lauantaina avautuvassa tämän vuoden kesänäyttelyssä Läs-nä on esillä yhteensä 26 taiteilijan töitä. Kyseessä on 49. kesänäyttely Leporannan taidekeskuksessa.

Läs-nän tuottanut ja kuratoinut Jaana Pärssinen kuvailee näyttelyn olevan ajankohtainen juuri tässä hetkessä. Idea näyttelyn teemasta tosin alkoi pyöriä hänen ajatuksissaan jo viime syksynä, jolloin hän opiskeli metsäkylpyohjaajaksi.

– Metsäkylvyssä opetellaan olemaan läsnä tässä hetkessä, tunnistamaan hetki, jota elämme. Läsnä olemalla voi nähdä selkeämmin asioita, viivoja, muotoja ja värejä. Silloin voi tavoittaa jotain syvempää merkitystä, hahmottaa maailmaa ja ihmisiä, Pärssinen toteaa.

– Siispä kesän 2020 näyttelyteemakin oli helppo kirjoittaa ylös, mutta en arvannut, kuinka merkittävä tuo Läs-nä olisikaan tänä kesänä, hän jatkaa.

Pärssisen mukaan läsnäolo on vahvasti mukana taiteilijan työssä. Kun taiteilijan teos ja katsoja pääsevät samalla tasolle läsnäolossa, syntyy heidän välilleen yhteys ja herkkyys.

– Taiteilijan työ on antautumista teokselle. Läsnäolo välittyy katsojalle sitä kautta, minkä katsoja tuntee tärkeäksi, ellei taiteilija ole erikseen alleviivannut jotain haluamaansa asiaa. Se voi olla esimerkiksi esittävä kuva, viiva, muoto, väri tai värittömyys, Pärssinen kertoo.

Näyttelystä kertovassa tiedotteessa todetaan, että näyttelyyn mukaan valitut teokset ovat esittäviä ja eri tekniikoin tehtyjä. Mukana on muun muassa naivisteja, moottorisahataiteilijoita, itetaiteilijoita, elämysvalokuvaaja, keraamikko, lasityön taitaja, grafiikantekijä ja entisöijä sekä perinteisiä kuvataidemaalareita.

Leporannan näyttelyssä mukana olevat taiteilijat ovat Sergei Arhipo, Emma Bayras, Design Arja Aalto, Alvi Hatakka, Karoliina Humalajoki, Mikko Jalkanen, Vilho Juusela, Kirsti Kivimäki, Kyyrölän Savi, Juha Käkelä, Vespe Lahtinen, Lankaleikki, Lasipaja Sinisiipi, Esa Leppänen, Marja-Liisa Luostarinen, Terhi Mäkelä, Kirsi-Maria Perkkiö, Jaana Pärssinen, Tiinu Pärssinen, Kari Pyysalo, Tuomo Rantanen, Sirpa Salminen, Jenni Siltala, Tuija Sironen, Marty Vakava, Pauli Viljanen, Sini Virkajärvi, Aimo Vuorinen ja Västikivi.

– Näitä taiteilijoita yhdistää intohimo omaan tekemiseensä ja siinä läsnä oleminen, Pärssinen tiivistää.

Leporannan taidekeskuksen kesänäyttely on avoinna 23. elokuuta saakka.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?