Kaupungin työntekijät palaavat vähitellen työpisteilleen – maanantaista lähtien pääsee myös asioimaan kaupungintalolla

Oriveden kaupunki on ryhtynyt purkamaan koronavirusrajoituksia. Ensi viikon maanantaista lähtien muun muassa viranhaltijat ja työntekijät palaavat asteittain työpisteille. Etätöissä kaupungin henkilöstö on ollut kaksi kuukautta.

Oriveden kaupunginkirjasto avautui kesäaukioloajoin kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Maanantaista lähtien asiakkaat voivat asioida myös kaupungintalon virastoissa. Palveluja saattaa kuitenkin olla tarjolla rajoitetusti, koska etätyöskentelyä jatketaan vielä osin.

Kaupunginvirastot ovat auki vielä kuukauden verran ennen kaupungintalon kesäsulkua. Suljettuna kaupungintalo on 6. heinäkuuta lähtien  kolme viikkoa.

Kaupungintalon kokoushuoneet ja kerhotilat ovat  olleet suljettuina ulkopuolisilta. Nyt kokoustiloja voi taas varata normaaliin tapaan paikallisten yhteisöjen tilaisuuksia varten. Toistaiseksi kokouksiin ei voi kuitenkaan tilata tarjoilua. Kokoustiloissa tulee huomioida käsihygienia ja etäisyysrajoitukset. Järjestöjen talo avautuu seuraavan kerran vasta elokuussa.

– Suositus on, että ylimääräistä kokoontumista vältetään edelleen tai että yhdistysten kokoukset järjestetään ulkona, kaupungin tiedotteessa todetaan.

Rajoituksia kaupunki päätti alkaa purkaa, sillä koronavirustilanne on rauhoittunut Pirkanmaalla ja koko maassa. Taysin mukaan laboratoriotestein todettuja tartuntoja on Pirkanmaalla edellisen kerran löydetty  27. toukokuuta. Sen jälkeen Pirkanmaalla ei testeissä todettuja tartuntoja ole tullut ilmi, joten takana on kokonainen viikko ilman osumia.

Orivedellä varmistettuja koronatartuntoja on kevään aikana ollut yhdeksän.

Kaupungin valmiusjohtoryhmä seuraa koronavirustilanteen kehittymistä. Tarvittaessa rajoituksia asetetaan uudelleen ja henkilöstöä ohjeistetaan palaamaan etätöihin.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?