Ruohikkopalo taltutettiin nopeasti

Muutamia aareja ruohikkoista maastoa paloi Oriveden Leponenässä sijaitsevalla vapaa-ajan asunnon piha-alueella sunnuntai-illalla. Palosta ei aiheutunut merkittäviä vahinkoja.

Pelastuslaitos sai tiedon maastopalosta sunnuntaina puoli kymmenen aikoihin. Paikalle hälytettiin useita sammutusyksiköitä, joista ensimmäinen saapui tapahtumapaikalle noin kaksikymmentä minuuttia ilmoituksen jälkeen.

Ennen palokunnan saapumista ilmoituksen tekijä oli saanut ruohikkopalon jo rajattua ja hallintaansa. Pelastuslaitoksen tehtäväksi jäi ainoastaan palopesäkkeiden sammutus ja alueen kastelu.

Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin mukaan ruohikkopalo sai todennäköisesti alkunsa savustimesta lentäneestä kipinästä.

Leave a Comment