Oriveden elämänlaatulautakunta on jakanut 9 900 euroa yleisavustuksia.
Suurin avustussumma myönnettiin Oriveden seudun sotaveteraaneille. Yhdistys haki 3 000 euron tukea sotaveteraanien, heidän leskiensä ja puolisoidensa kuntoutukseen.
Yleisavustusta saivat myös Eläkeliiton Oriveden yhdistys 1 000 euroa, Längelmäen kirkonseudun kyläyhdistys 1 000 euroa, Oriveden mielenterveysyhdistys Lumo 650 euroa, Oriveden seudun Parkinson-kerho 250 euroa, Oriveden Sosiaalidemokraattinen yhdistys 1 700 euroa, Pitkäjärven nuorisoseura 1 000 euroa sekä Västilän Voima 1 300 euroa.
Viime keskiviikkona kokoustanut lautakunta hylkäsi ainoastaan Holman koulupiirin perinteentallennusryhmän 2 420 euron avustushakemuksen. Lautakunta perusteli kielteistä päätöstä sillä, että ryhmän kirjaprojektin tarkoituksena on tuottaa myytävä tuote. Kirjasta saatava tulorahoitus kattaa avustustarpeen.
Yleisavustus on suunnattu kunnan asukkaisiin kohdentuvaan toimintaan ja yhteisöllisiin tapahtumiin sekä yhdistysten sääntöjen mukaiseen toimintaan ja hankkeisiin. Avustusta voidaan myöntää esimerkiksi tapahtumiin, kerhoihin ja tilavuokriin liittyviin kuluisin sekä ilmaiseksi jaettavien julkaisujen laadintaan.
Myönnetty avustus on käytettävä kokonaan myöntämisvuoden loppuun mennessä. Yleisavustuksen hakijalla tulee olla omaa rahoitusta vähintään 20 prosenttia hankkeen kuluista, ja avustussumma on käytettävä kokonaan hakemuksessa ilmoitettuun kohteeseen.
Viimeisimmät kommentit