Tehtailija Emil Aaltosen kiesit, jotka Korkeakosken kenkätehdas lahjoitti 1950-luvulla Kallenaution kievarimuseolle, ovat olleet kärryvajassa takimmaisina. Juupajoki-seura sai Poko ry:n Kimpsut ja kampsut -avustuksista hankerahan niiden kunnostamiseen, ja helatorstain tienoilla ne lähtevät kärrypajalle Ypäjälle laitettaviksi vanhaan loistoonsa.
Nämä yhden hevosen vedettävät kärryt ovat varakkaan väen juhlavaunut. Niissä on kuomu ja öljylamput kulmissa, pyörissä kultakoristelua. Myös penkit ovat pehmustetut ja koristellut.
– Kärryt ovat peräisin 1800-lopulta, ja ne on valmistettu Venäjällä. Siellä vastaavia kiesejä ei ole vallankumouksen melskeistä juuri säilynyt. Tehtailija ajeli niillä tehtaan ja Korkeakosken rautatieaseman väliä, joten myös ajuri niillä piti olla, kertoo Juupajoki-seuran puheenjohtaja Johanna Kallenautio.
Ypäjällä toimiva paja lienee maan ainoa paikka, jossa kärryjä entisöidään alkuperäiseen asuunsa. Se ei käy aivan nopeasti, joten valmista tullee vasta syksyllä.
– Kaikki kärryt vajassa ovat enemmän tai vähemmän kunnostuksen tarpeessa. Nyt kun kiireellisimmät työt kievarimuseon alueella, erityisesti rakennusten katot on saatu kuntoon, voidaan huomiota kiinnittää esineistön kunnostamiseen, Johanna Kallenautio jatkaa
Hän kertoo, että samalla kun tehtailija Aaltoselle kuuluneet kiesit noudetaan, kunnostaja vilkaisee muitakin kärryjä nähdäkseen, missä järjestyksessä niihin on käytävä käsiksi.
Kärryvajasta löytyvät muun muassa postikärryt, VPK:n palokärryt ja erilaisia kirkkokärryjä pitäjän taloista. Nyt saatu määräraha riittää kuitenkin vain Emil Aaltosen kärryjen laittoon.
Puheenjohtaja iloitsee, että Kallenaution kahvilaan on saatu uusi yrittäjä, kotoisin Visuvedeltä. Tommi ja Kaisa Kinnarilla on siellä villisikatila, jonka tuotteista tehdään muun muassa hampurilaisia – tuttuja ainakin Oriveden kesätorilta.
Juupajoki-seuran olikin myönnyttävä siihen, että tänä kesänä Kallenautiossa myydään myös villisikapurilaisia. Aiemmin tarjottavat ovat noudatelleen museon hengessä hyvin perinteistä linjaa.
Kahvila on tarkoitus avata kesäkuun alussa, kuten koko kievarimuseo – koronarajoitusten ehdoilla.
Käsityömyymälän yrittäjänä jatkaa toista kesää Sanna Saukko.