Tämän vuoden ORWfest peruuntuu, uudella innolla kohti ensi vuotta

ORWfestin järjestäjänuoret päättivät viime viikolla, että tapahtuma perutaan tältä vuodelta. Nuoret aloittavat syksyllä uuden tapahtuman suunnittelun.

– Nuoret suuntaavat entistä innokkaampina kohti ensi vuoden tapahtumaa. ORWfestit tulevat siis uudella draivilla vuonna 2021, järjestelyistä vastaava Marika Mäkinen vakuuttaa koko järjestäjäporukan puolesta.

Tapahtuma peruttiin, koska nuoret eivät halua ottaa vastuulleen mahdollista koronatartuntojen leviämistä. Toisaalta varainkeruu on ollut tänä vuonna vaikeaa. On myös olemassa se riski, ettei tapahtumaa pystytä järjestämään elokuussa mahdollisten kokoontumisrajoitusten vuoksi.

Tapahtuman siirto myöhemmälle syksyyn ei ollut mielekäs vaihtoehto, koska ORWfest halutaan pitää nimenomaan kesäloman päätöstapahtumana.

Leave a Comment