Päiväkodit avautuvat Orivedellä tällä viikolla – kotona lastaan poikkeusolojen aikana hoitaneet saavat hyvitystä asiakasmaksuista

Oriveden varhaiskasvatusyksiköissä palataan myös tällä viikolla lähemmäs normaalia arkea, kun suurin osa yksiköistä avaa ovensa torstaina. Vain Wanhan aseman päiväkoti pysyy suljettuna.

Yksiköt voidaan avata, sillä maan hallitus on purkanut suosituksensa siitä, että lapset hoidetaan kotona mahdollisuuksien mukaan. Niin varhaiskasvatuksen kuin perusopetuksen rajoitteet on purettu terveysviranomaisten arvion pohjalta.

Palaaminen normaalitoimintaan tehdään hallitusti ja turvallisuudesta huolehtien. Opetus- ja kulttuuriministeriön, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä Opetushallituksen laatimien ohjeiden mukaan muiden kuin lasten ja varhaiskasvatuksen henkilöstön oleskelua varhaiskasvatuksen alueella vältetään.

– Lapsen tuonti- ja hakutilanteet hoitaa yksi aikuinen kerrallaan nopeasti ja tehokkaasti ilman tarpeetonta viivyttelyä. Turvavälejä henkilöstöön sekä muihin vanhempiin ja lapsiin on noudatettava, kaupunki ohjeistaa tiedotteessaan.

Kaupunki muistuttaa myös, että varhaiskasvatukseen ei saa tulla sairaana ja että hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta on huolehdittava. Omia leluja ja unikavereita ei suositella otettavaksi päiväkotiin mukaan.

Valtioneuvoston määrittelemän poikkeusajan aikana lastaan kotona pandemian vuoksi hoitaneet perheet saavat vapautusta varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista.

– Vaikka poikkeusaika päättyy, ei Oriveden varhaiskasvatuspalveluissa peritä asiakasmaksua 14.-31.5.2020 niiltä perheiltä, jotka pitävät lapsensa edelleen pois varhaiskasvatuksesta, kaupunki tiedottaa.

Koronavirustartunnan saaneen on oltava pois varhaiskasvatuksesta vähintään seitsemän vuorokauden ajan oireiden alkamisesta. Varhaiskasvatukseen voi palata vasta, kun on ollut oireeton vähintään kaksi vuorokautta.

Hoitava lääkäri arvioi, voiko riskiryhmään kuuluva lapsi palata varhaiskasvatukseen. Vaikean koronavirustaudin riskiryhmään kuuluvat ne lapset, joiden perussairaus muutenkin aiheuttaa suurentuneen riskin vakaville infektioille.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?