Juupajoen liikuntahalli ja kuntosali avautuvat kesäkuun alusta – sulkuajalta voi anoa hyvitystä jatkoaikana

Juupajoen liikuntahalli ja kuntosali koulukeskuksessa avautuvat kuntalaisille 1. kesäkuuta erityistä hygieniaa noudattaen. Hallin aulassa ja kuntosalilla ovat käsidesipisteet, joita kaikkien edellytetään käyttävän hallille tullessa ja lähtiessä ja useasti tiloissa oleskeltaessa, erityisesti ennen kalustoon koskemista ja sen jälkeen.

Käyttäjiltä vaaditaan hyvää yskimishygieniaa, ja tiloihin saa tietenkin tulla vain terveenä. Jos on mahdollista, että kuntoilija kantaa virusta lähipiirin sairastamisen vuoksi, myös silloin on syytä olla menemättä näihinkään paikkoihin.

Liikuntahallin ja kuntosalin siivousta tehostetaan koko kesän ajan. Tilat siivotaan joka arkipäivä korostaen kuntosalilaitteiden puhdistusta.

Hyvitystä anottava itse ennen uuden ajan lataamista

Sulkuajalla käyttämättä jääneille kuntosalikorteille voi anoa hyvitystä, joten maksamalleen hinnalle saa täyden vastineen. Korteille ladattu, käyttämättä jäänyt käyttöaika aikavälillä 17.3.–31.5. korvataan yhtä pitkänä ajanjaksona eteenpäin kuin käyttöaikaa on menetetty.

Jatkoaikaa pitää kuitenkin itse anoa sähköpostitse tai soittamalla kunnanvirastolle. Lisäajan anominen on tärkeää tehdä ennen uuden ajan lataamista, sillä sen jälkeen ei avainjärjestelmästä pystytä näkemään, kuinka paljon kortilla on ollut sukuaikana saldoa.

Jos käyttäjällä on koko vuoden kortti, korvattavaa käyttöaikaa saa anoa 31.3.2021 saakka, kunhan käyttöaikaa ei ole sitä ennen maksettu lisää.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?