Längelmäkeläinen emäntä Sanni Pohjonen sai valtakunnallisessa äitienpäiväjuhlassa sunnuntaina Tasavallan presidentiltä hänen myöntämänsä ansiomerkin. SVR:n ansiomerkin sai sunnuntaina kaikkiaan 17 äitiä.
Sanni Pohjonen os. Leppänen, 66, on syntyään länkipohjalaisia, Mäkelän talon tyttäriä. Hän kävi karjatalousalan kouluja ja valmistui tarkastuskarjakoksi v. 1930. Hän ei ole toiminut tarkastuskarjakon ammatissa, mutta toimi sensijaan taitavana eläinten parantajana vuosikymmenien ajan ansaiten sivutuloja perheelle. V. 1933 hän solmi avioliiton jalkinetyöntekijä Antero Pohjosen kanssa. Nuoripari rakensi talon emännän kotitalosta lohkaistulla pientilalla. Vuosien aikana syntyi kaikkiaan kahdeksan lasta, kuusi tyttöä ja kaksi poikaa.
Yhteisvoimin ponnistellen vanhemmat päättivät kouluttaa lapsensa mahdollisimman pitkälle taloudellisista vaikeuksista huolimatta. Lapset menestyivät hyvin opintiellä ja tavoitteessa onnistuttiin erinomaisesti. Mitään kasvatusvaikeuksiakaan ei ilmaantunut vaikka lapset joutuivatkin käymään koulunsa Jämsässä saakka, siellä asuen. Viisi lapsista kirjoitti ylioppilaaksi Jämsän yhteiskoulusta hyvällä menestyksellä ja muut ovat valmistuneet hyviin ammatteihin toista tietä. Nuorin tytär on vielä kotona.
Kaksi tyttäristä toimii kansakoulunopettajana, yksi Turun keskussairaalan lääkärinä ja yksi apuhoitajana. Eräs tyttäristä on ekonomi. Vanhin poika on metsätyönjohtaja nuorin lukee oppikoulun opettajaksi Jyväskylässä. Viimeiset 8-vuotta Sanni Pohjonen joutui yksin huolehtimaan perheestään, miehensä kuoltua.
Sanni Pohjosen johtolankana lastensa kasvattamisessa on ollut näiden opettaminen työntekoon ja työn kunnioittamiseen. Lapseni eivät vieläkään pelkää tarttua minkälaiseen työhön tahansa, sanoo emäntä Pohjonen.
Lasten menestystä on ollut mukava seurata ja nyt on hauska katsella seuraavan polven varttumista. Lapsenlapsia minulla on kuusi, kaikki pojan nassikoita.
Mieluisin harrastukseni on nykyisin poikani ja erään toisen kirjolohen kasvattajan kalojen hoito pihapiirissäni olevissa kasvatusaltaissa. Kansanperinnettä olen kerännyt 10-vuotta. Myös kirjallisuus on kuulunut aina harrastuksiini, sanoo ansiomerkkiäiti.
Juttu on julkaistu Oriveden Sanomissa 14.5.1970. Se julkaistaan uudestaan juuri sellaisena kuin se on 50 vuotta sitten lehdessä ollut.
