Kasvupolulta lisäpotkua kiertotaloustoimintaan – orivesiläisyritys valikoitui mukaan 50 yrityksen joukosta

Orivesiläinen Karpin Käsittely Oy on valittu mukaan Pirkanmaan Kasvupolulle.  Mukaan haki 50 yritystä, joista mukaan valikoitui 15. Tuomariston valintakriteereinä olivat yrityksen markkinapotentiaali, tiimi, kasvukyky ja näytöt.

– Hakemuksessa kerroimme ihan perustietoja yrityksestä, mutta myös millaisia kasvunäkymiä on odotettavissa. Kiertotalous on nyt nouseva trendi, joten se varmasti osaltaan auttoi valintaan, Karpin Käsittely Oy:n osakas ja toimitusjohtaja Janne Martikainen

Martikainen sanoo olevansa tyytyväinen, että yritys pääsi hausta eteenpäin. Karpin Käsittely haki ensi kertaa mukaan Kasvupolku-ohjelmaan.

– Nyt on sitten muutakin ajateltavaa kuin korona. Mukaan pääsemisen todellisen vaikutuksen tietää sitten, kun sparraus on ohi ja näkee, mitä hyötyä se on tuonut.

Kierrätys- ja purkupalveluihin erikoistuneella yrityksellä on kierrätysasemat sekä Orivedellä että Nokialla.

– Yritys on tehnyt isoja satsauksia. Nokian asemalle tuli viime vuonna uusi kierrätyslaitteisto ja myös sen osalta haluamme kehittää kiertotaloustoimintaa eteenpäin, Martikainen tiivistää yrityksen suuntimia.

Kasvu Openissa mukaan valitut yritykset saavat sparrausta kahdessa tapahtumapäivässä, jotka järjestetään toukokuussa ja elokuussa. Martikainen toivoo tilaisuuden tuovan mukanaan tuoreita näkökulmia, hyviä kontakteja ja uutta intoa.

– Voittoa lähdetään tavoittelemaan, hän toteaa hyväntuulisesti.

Business Tampereen yrityskehityksen ja toimintaympäristön johtaja Niina Immosen mukaan Pirkanmaan Kasvupolulle valitut yritykset edustavat ilahduttavan monipuolisesti eri toimialoja sekä yrityksen elinkaaren eri vaiheita.

– Toivon, että polulle mukaan valitut yritykset hyödyntävät sparrauksen täysimääräisesti tilanteessa, jossa koronakriisin vaikutukset ulottuvat myös yritysten liiketoimintamallien uudistamiseen ja digitaalisuuden hyödyntämiseen bisneksessä, Immonen sanoo tiedotteessa.

Immosen lisäksi tämän vuoden Pirkanmaan Kasvupolun tuomaristoon kuuluivat Akira Ropo Tampereen kauppakamarilta, Juuli Ahosola Talenomilta ja Marko Lukkari Rastor-instituutista.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?