Koronatukea on myönnetty 126 200 euroa orivesiläisille yrityksille

Pirkanmaalla pienet 1-5 henkilöä työllistävät yritykset ovat hakeneet aktiivisesti ely-keskuksen koronarahoitusta. Viime viikon tiistaihin mennessä hakemuksia ely-keskukselle oli saapunut 1 968 kappaletta. Käsiteltyjen hakemusten perusteella tukea on myönnetty 326 Pirkanmaalla toimivalle yritykselle yhteensä noin 3,4 miljoonaa euroa.

Myönteisten tukipäätöksen saaneiden joukossa on seitsemän orivesiläistä yritystä.

Suurimmat tukisummat on myönnetty kehittämistoimenpiteisiin LVI-asennus ja rakennuspalvelu Oy Inkinen & Orsamalle 68 000 euroa ja 27 200 euroa Pajalan ratsutilalle. Muiden yritysten tukisummat tilanneanalyysiä varten vaihtelivat 4 800 tai 7 200 euron välillä. Yhteensä tukea Orivedelle rekisteröidyille yrityksille myönnettiin 126 200 euroa.

Valtaosa eli 290 kappaletta Pirkanmaalla tähän mennessä tehdyistä myönteisistä päätöksistä on tilanneanalyysejä, jossa avustuksen maksimimäärä on 10 000 euroa. Sen avulla yritys voi selvittää ja suunnitella esimerkiksi uusia liiketoimintoja koronan aiheuttamassa markkina- ja tuotantohäiriössä ja sen jälkeen.

Avustusta kehittämistoimenpiteeseen on puolestaan myönnetty 36 yritykselle. Tällöin avustussumma maksimäärä on 100 000 euroa. Kehittämistoimenpiteet voivat liittyä esimerkiksi liiketoiminnan uudelleensuuntaamiseen, alihankintaverkoston kehittämiseen tai tuotteiden ja palvelujen kehittämiseen.

Tähän mennessä tehtyjen päätösten perusteella koronatuki on kohdistunut Pirkanmaalla erityisesti taksiliikenteeseen, ravintolatoimintaan, moottoriajoneuvojen huoltoon, asuin- ja muiden rakennusten rakentamiseen, baareihin ja kahviloihin sekä ohjelmistojen suunnitteluun ja valmistukseen.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?