Ja näinä aikoina, puhkesi valtioneuvostossa kukkaan viisikko, joka valtasi meidän ruutumme ja vakuutti, että meidät vanhukset, yli seitsemänkymppiset, otetaan valtiovallan suojeluun. Me kiitimme ja kumarsimme ja sulkeuduimme häkkeihimme, kuka pieneen yksiöön, kuka omakotitaloon tai kuka johonkin siltä väliltä.
Näin sitten minustakin tehtiin avuton, suojeltava vanhus. Huh, ihan puistattaa! Olin mielessäni kuvitellut siihen asti olevani keski-ikäinen, ”tolokun immeinen”, sanoisivat entiset kollegat Savossa. Harrastuksiltani ja sosiaaliselta elämältäni en vain ollut huomannut olevani vanhus. No, nytpähän sen tiedän.
Kun tämä suojelukohde kerran päivässä pääsee kopistaan nuuhkaisemaan ulkoilmaa, sopivan etäisyyden päässä toisesta samanlaisesta, niin johan siinä hullaantuu, kuin vasikka keväällä laitumelle päästessään. Siinä sitä sitten köpötellään, toinen toisen ojan laitaa hipoen. Koska puhumista ei ole vielä kielletty, niin juttua tulee, vaikkei aina kuulisikaan, mitä toinen toiselta ojan reunalta huutaa. Pääasia, että on joku, jolle puhua.
Nyt seuraa tarinan opetusosio. Eräällä kävelyretkellä mummot yllätti äänettömästi vaaniva, nopea ja viekas pikku veturi. Ei mitään äänimerkkiä!!!Toinen kävelijä älyää kakaista ulos sanan: VETURI! Ja sitten me loikattiin kuin entiset nuoret veturin alta pois. Sen verran riemastuksissani olin täpärästä pelastumisesta, että iloisesti huiskautin kättä veturinkuljettajalle, joka tuskin meitä edes huomasi. Korona vieköön, olisi pitänyt näyttää keskisormea, ei mitään äänimerkkiä antanut. Hei veturimies, lähetän sinulle terkkuja ja toivekappaleenani on, Katso pikku veturia raiteillaan… Nyt tiedän, että kun ylitän radan pysäkin luona, NIIN MUISTAN KATSOA JOKA SUUNTAAN JA KUUNNELLA. Jos näette, jonkun kontallaan, korva raiteessa, niin siellä vain kuulostellaan, tuleeko junaa. Näin väijyvä paholainen ei yllätä.
Toiseksi vaarallisin asia, joka tänä suojeluaikana on tapahtunut, on se, että opin käyttämään myös ruokaostoksissa verkkokauppaa. Ai jai, miten mukava heitellä jätskiä, karkkia, ja keksejä virtuaaliseen ostoskoriin. Malliksi vähän hedelmiä ja marjoja ja muutakin terveellistä. Kotiovelle vain kaikki herkut, tervetuloa!
Ja jos aika käy pitkäksi, niin pyöräytänpä piirakan jos toisenkin. Panen vaikka pakkaseen, jos en jaksa kaikkea yksikseni syödä. Jospa vielä koittaa aika, jolloin korttirinki taas kokoontuu kahvin, pullan ja sanan ääreen. Joskushan koronan peluun on loputtava. Huomasin lehdestä, että Herkkuhetkestä voi tilata leipä- ja pullapusseja myös kotiin. Siinäpä oiva idea, ei, ei ja ei! Jos lankean siihen, en mahdu enää ovista ulos siihen maailmaan, joka tuolla ikkunan takana näyttää pyörivän ihan hyvin ilman minuakin.
Luoja varjelkoon kaikkia kansalaisia siltä villasukkamäärältä, joka yllenne vyöryy, kun vanhukset kaikkien kutomiensa sukkien kanssa vapautetaan! Keneltäkään en ole vielä ainakaan kuullut, että mummoja olisi verkostoitunut, tässä tapauksessa tarkoitan verkostoitumisella sotkeutumista villalankoihinsa.
Toivon hartaasti, että ensi vuonna tulee lunta, että villasukkajuoksut saadaan pidettyä ja sukat käytettyä. Ja siitäpä tuleekin taas mieleeni, että toivottavasti Mietaa ei ole mämmitellyt itseään rapakuntoon, vaan tulee katsomaan tämän kylän tyttöjä ensi vuonnakin. Ja ennen kaikkea punasteluttamaan jutuillaan. Vielä haluan antaa kaupungille hyvän vinkin: Valtioneuvoston viisikolle villasukkia ja kutsu kisoihin ensi vuonna.
Marja Alatalo
Kirjoittaja on viettänyt poikkeusoloja Oriveden Parpolanrinteellä.
