Viikon ruokakasseja jaettiin maanantaina 700 koululaiselle, ilmoittautuminen ruokapalveluun päättyy tänään

ruokakassijakelu

Ateria- ja siivouspalvelujen väki pakkasi maanantaiaamuna koululaisten ruokakasseja Kultavuoren koulun keittiössä. Ruuan jakelupaikkoina toimivat maanantaisin Kultavuoren, Hirsilän ja Eräjärven koulut.

Oriveden kaupunki vei maanantaina läpi ensimmäisen ison jakorysäyksen etäopetuksessa olevien koululaisten ruokakasseja. Viikon ruuat menivät nyt lähes 700 koululaiselle. Jakoon pääsee vielä mukaan, mutta tänään tiistaina on viimeinen ilmoittautumispäivä.

Koululaisten ruoka-annoksia on jaettu Orivedellä koteihin vietäviksi pienemmässä määrin jo kolmen viikon ajan. Tähän saakka saajaperheet on valittu tarveperusteisesti. Nyt ruokakasseja voivat saada kaikki perheet, joissa on koululaisia.

– Tänään jaetaan kolmessa paikassa yhteensä melkein 700 kassillista ruokaa. Ensi viikolle määrä on edelleen nousussa, ja jos tilanne pitkittyy, 1 000 kassia voi olla silloin aika lähellä, palvelupäällikkö Kirsti Skogberg arveli maanantaiaamun pakkaustalkoiden keskellä.

Koululaisten ruokakasseja jaetaan toistaiseksi maanantaisin Kultavuoren, Hirsilän ja Eräjärven kouluilla. Kultavuoren osuus oli avauspäivänä 550 kassillista.

Kukin koululainen saa kerralla koko viikkoa varten tehdasvalmisteisia einesruokia, maitoa, näkkileipää, levitettä ja tuorepalan.

– Valmiseinesten käyttö oli tällaisille toimitusmäärille ainoa mahdollinen ratkaisu. Meillä ei ole tarpeeksi jäähdytyslaitteita ja riittävästi kylmätilaa valmistaa itse tehtyä ruokaa. Einekset tulevat meille maanantaiaamuna, ja pakkaamme ne saman tien kasseihin. Saamme suuren osan kasseista kylmäsäilöön, ja osin käytämme muuta viileää varastotilaa.

Kassien pakkaaminen tapahtuu Kultavuoren koululla, koska siellä on käytettävissä parhaat keittiö- ja säilytystilat. Koulu on ruokien noutoliikenteen kannalta hankalampi kuin esimerkiksi yhteiskoulu, mutta keittiötilanne saneli nyt toimintamallin.

– Valmistamme yhteiskoulun diettikeittiössä ruokaa noin 20 oppilaalle, joilla on erityisruokavalio. Tässä tilanteessa erikseen valmistettua ruokaa saavat vain oppilaat, joiden allergiat voivat olla henkeä uhkaavia, ja joilla on tästä lääkärintodistus.

Koko sote-alueen ruokatuotanto siirtyy yhteiskoulun keittiöön 18. toukokuuta, koska terveyskeskuksen keittiö remontoidaan. Sote-jakeluihin lähtee päivittäin noin 500 ruoka-annosta.

Kaupungin ateria- ja siivouspalvelujen henkilöstö hoitaa ruokakassien pakkaamisen ja jakelun kaikissa kolmessa jakelupaikassa. Mukaan on ilmoittautunut myös ilman työtä olevia koulunkäyntiavustajia. Skogberg kehuu joukkojaan innostuneesta ja mutkattomasta asenteesta poikkeustilanteen työrupeamien suhteen.

– Onhan tämä melkoinen kokemus, vastaavaa ei ole tullut aikaisemmin eteen. Onneksi henkilökunta tekee kaiken tarpeellisen ja enemmänkin. Jos kysyn, voidaanko tehdä tänään vaikka 12-tuntinen päivä, koko porukka on kyllä heti mukana, Skogberg kiittää.

– Kiirettä on riittänyt varmasti myös koulukuraattoreillamme, jotka ottavat vastaan ruokatilaukset.

ruokakassien jakelua

Hakijat saivat ruokakassit suoraan autoihinsa Kultavuoren koulun pihassa.

Ruokakassit jaetaan keskitetysti maanantaisin Kultavuoren koulun pihasta kello 14–18, Hirsilän koululta keittiön ovelta kello 9–10 ja Eräjärven koululta keittiön ovelta kello 10–11. Huoltajat voivat valita noutopaikan ilmoittautumisen yhteydessä

Kultavuorella ruokakassit jaetaan suoraan autoihin. Paikalla on liikenteenohjaus, joka päästää neljä autoa kerrallaan koulun pihaan. Kassin voi noutaa myös pyörällä tai kävellen. Eräjärvellä ja Hirsilässä hakija soittaa keittiön ovikelloa.

Ruuan hakijan pitää kertoa oppilaan tai oppilaiden nimet ja hakemiensa ruokakassien määrä. Yksi henkilö voi hakea useammankin perheen kassit, kun tästä on ilmoitettu etukäteen noutopaikkaan.

Noutoruletti käynnistyi Kultavuoren koululla maanantaina iltapäivällä melko rauhallisesti. Alkuun autoja kertyi aina neljän auton letkan verran. Sitten tahti hiukan harveni.

– Saatamme nähdä tässä vielä ruuhkiakin ennen iltaa, kun kolme–neljäsataa autoa menee tästä neljän tunnin aikana, liikenteenohjausryhmään kuulunut vapaa-ajan ohjaaja Petteri Lähteenmäki ennusteli.

Ilmoittautuminen kouluruuan vastaanottajaksi on tehtävä oman lapsen koulukuraattorille. Ilmoittautumisaika päättyy tiistaina 28. huhtikuuta kello 15.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?