Suurin osa Oriveden kaupungin lomautettavista on varhaiskasvatuksen henkilöstöä

Oriveden kaupunginhallitus käsitteli kaupungin henkilöstöä koskevien yhteistoimintaneuvottelujen tuloksen maanantaina. Yt-neuvottelut liittyivät lomautustarpeisiin, jotka johtuvat koronaepidemian aiheuttamasta poikkeustilanteesta. Kaikille kaupungin työntekijöille ei voida osoittaa työtä lähikuukausina.

Kaupunki lomauttaa kesäkuun alun ja elokuun lopun välisenä aikana enintään 105 työntekijää. Suurin osa lomautettavista eli 70 henkilöä on varhaiskasvatuksen työntekijöitä. Lomautuksen kohteina ovat myös tilapalvelujen 10 työntekijää ja elämänlaatupalveluissa 15 työntekijää. Opetuspalveluissa lomautettavia työntekijöitä ovat koulunkäynninohjaajat ja apulaisvahtimestari, enintään 10 työntekijää. Elämänlaatupalveluissa lomautus ei koske ulkoliikuntapaikkojen hoitajia eikä kansalaisopiston henkilöstöä.

Lomautuksiin liittyy kuukauden pituinen ilmoitusaika. Siten ensimmäiset lomautukset voivat alkaa touko–kesäkuun vaihteessa.

– Lomautussuunnitelmat viimeistellään tämän hetken tilanteen mukaisesti. Jos valtioneuvoston päätökset mahdollistavat joidenkin palvelujen käynnistämisen tai avaamisen, lomautussuunnitelmia muutetaan, kaupunginjohtaja Juha Kuusisto kertoi.

Yksittäisen työntekijän pisin mahdollinen lomautusjakso on 90 päivää. Kuusiston mukaan tarkoituksena on kuitenkin jakaa lomautusjaksot mahdollisimman tasaisesti niin, että jaksot jäävät lyhyemmiksi. Esimerkiksi varhaiskasvatuksessa tarvitaan tietty määrä väkeä jatkuvasti töihin.

Lomautukset eivät koske kesä- ja kausityöntekijöitä. Ulkopuolelle jäävät myös ennen yt-neuvottelujen alkamista käynnistyneet rekrytoinnit, joihin kaupunginhallitus on antanut täyttöluvan. Sama tilanne on kasvatus- ja opetuspalvelujen rekrytoinneissa, jotka ovat käynnistyneet ennen yt-neuvottelujen alkua, ja joissa valitaan työntekijä tai viranhaltija ensi lukuvuodelle.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?