Merikanto-opistokin jatkoi etäopiskeluna – osa uusista toimintatavoista jäänee käyttöön

Petra Lehtinen soittaa lopputyönään Mussorgskyn, Dussekin, Sugarmanin, Piazzollan ja Ibertin sävellykset, joita hän on hionut jo jonkin aikaa. Koronan takia ne päätyvät arviointiin videotallenteina. Kuva Pihla Lehtinen.

Musiikinopiskelu on aina ollut lähiopetusta, ja paljolti henkilökohtaista ohjausta. Kevään kaksi viimeistä kuukautta mennään kuitenkin myös Merikanto-opistossa etäopiskellen. Onko minkään asian opettaminen mahdotonta etänä?

– Oikeastaan ei, tosin jousisoitinten ääni saattaa muuntua videolla, ja nyansseja on vaikeampi kuulla. Soittoasentoon ei pääse puuttumaan saman tien, ja puhaltimissa on ehkä vaikeampi ohjata oikeaan ansatsiin eli siihen, miten puhalletaan ja millainen on oikea huuliote suukappaleseen. Vain orkesterisoitto on nyt pakon edessä tauolla, apulaisrehtori Johanna Raivio sanoo.

– Kun koulut suljettiin, emme mekään voineet jatkaa lähiopetusta, mutta emme myöskään halunneet lopettaa lukukautta kesken kaiken, Raivio jatkaa kehuen opettajakuntaansa.

Työmäärä on kasvanut huomattavasti, kun aikaa menee videoiden katseluun ja palautteen antamiseen uusin metodein.

Myös kevään valintakokeet jäävät pois, ja uudet oppilaat otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Raivio myöntää, ettei valintakoekaan ole pomminvarma mittari, koska motivaatiota on vaikea testata, ja pitkällä aikavälillä se on kuitenkin kaikkein ratkaisevin tekijä opintojen edistymiselle.

Paikat soitto-oppilaille on tarkoitettu ensisijaisesti 6–12-vuotiaille. Orivedellä oppilaspaikkoja ei ole riittänyt aikuisille, koska niitä vapautuu melko niukasti.

Raivion mukaan oppilaat ovat hyvin taitavia toimimaan puhelimien kanssa. Näppärästi he laittavat kameran nuottitelineelle tai pyytävät vanhempia tai sisaruksia kuvaamaan. Suurin osa käyttää puhelinta, koska vanhemmat saattavat olla etätöissä ja perheen tietokoneet varattuja.

Merikanto-opiston Oriveden piano-opettaja Ville Westergård kuvaa kotoa malleja ja vastauksia, liveyhteydet hän ottaa pääasiassa Orivesi-talolta. Kuva Iisa Westergård.

Opettajien työmäärä
kasvoi huomattavasti

Johanna Raivio uskoo, että tästä vaiheesta jää myöhempäänkin käyttöön joitakin työtapoja. Samaa mieltä on pianonsoiton opettaja Ville Westergård.

Oma soittotuntipäivä ohjaa etenemistä, ja Villekin laati tarkan etälukujärjestyksen koko loppukevääksi. Jotkut opettajat pitävät lukujärjestyksen mukaan videopuheluita, toiset painottavat videoita ja niistä annettavaa palautetta. Ville suosii hybridimallia eli tekee molempia.

Ville halusi ottaa perheen ekaluokkalaisen ja neljävuotiaan kotiin, kun se kerran oli mahdollista. Vaimo käy Tampereella töissä, joten isä myös laittaa ruokaa ja auttaa koulutehtävissä.

– Kyllä tämän jaksaa, kun tietää, ettei se ole ikuista. Pitkän päälle olisi myös oltava paremmat laitteet, mutta lyhyenä kokeiluna näen tässä hyviäkin puolia: on pakko löytää uusia toimintatapoja.

– Toisaalta kun videoita pystyy kelailemaan ja katsomaan uudestaan, saatan ehkä puuttua asioihin enemmän ja tarkemmin kuin tunnilla, mikä ei suinkaan tarkoita, että kaikki olisi soitossa huonosti!

Koska konsertteja ei voida pitää, loppukokeetkin hoidetaan videoimalla. Poikkeavat olosuhteet otetaan tasosuorituksissa ja loppukokeissa huomioon, mutta Villen mielestä pääasia on, että nekin saadaan tehtyä eikä kenelläkään jää sen takia todistus saamatta.

– Koko ajan meille tulee hyviä ja mukavia pieniä oppilaita, joista suurin osa jaksaa jatkaa ja ehtii pitkälle. Täällä on sitouduttu hyvin musiikkiharrastukseen, on Ville Westergård Orivedellä havainnut.

 

Leevi Lasonen on ehtinyt musiikkiopinnoissaan jo pitkälle. Hän korostaa opiskelijan omaa vastuunottoa niin lukiotehtävissä kuin musiikin opinnoissakin. Kuva Kirsi Lasonen.

Oppilaat näppäriä, tottuivat nopeasti uusiin käytäntöihin

Lukiolainen Leevi Lasonen painottaa itsekuria ja omaa vastuuta. Olisi kiusaus ottaa lomarytmi niin, että tekee tehtävät niin kuin huvittaa. Parasta on kuitenkin pitää etäkaudellakin koulurytmi, muuten repsahtaa helposti ja saa istua iltakymmeneen asti tehtävien äärellä.

– Aavistelin heti kun koulu meni kiinni, että nyt varmaan loppuvat nämäkin opiskelut. Onneksi ei ihan kokonaan. Soitan myös Osko bandissa, ja se tietenkin loppui heti.

Aluksi puhuttiin, ettei olisi livetunteja, vaan lähetellään vain videoita. Leevin mielestä livetunti Meet-videopuhelun kautta on kuitenkin huomattavasti antoisampi.

Raadille soittokin
vaihtuu videoihin

Petra Lehtinen Asemanseudulta tekee prhaillaan etäopintoina perustason lopputyötä. Soitettavaan kokonaisuuteen hän on itsekin saanut sanoa sanansa ja ehdottaa entuudestaan tuttuja sävellyksiä. Opettajan kanssa on katsottu, etteivät ne ole liian samanlaisia. Lisäksi suoritetaan musiikin perusteet analyysi- ja kuuntelutehtävinä, jotka myös arvioidaan.

Päälajikseen Petra nimeää lentopallon. Hän pelaa OrPon B-tyttöjen ja A-tyttöjen joukkueissa ja lisäksi naisten kakkossarjaa. Pelin tiimellyksessä on sormivammojakin muutaman kerran tullut, mutta opettaja on ne hyvin ymmärtänyt ja soittamista on siirretty parilla viikolla.

– Olen halunnut panostaa päättötyöhön valmistautumiseen. Uusintaottoja ei ole kielletty, normaalistihan siihen ei ole mahdollisuutta. Kuvaamista minun ei ole tarvinnut jännittää, kun äiti ja pikkusisko ovat toimineet vuorotellen kuvaajina. Videot on suositeltu tehtäväksi mahdollisimman lyhyellä ajalla. Samana päivänäkin ne voi kuvata, mutta tässä poikkeustilanteessa ei ole pakko. Normaalioloissa ne olisi esitettävä yhteen soittoon. Olisin normaalisti soittanut raadin edessä, sillä konsertissa esiintyminen ei ole lemppareitani, Petra sanoo.

Elsa Keskinen soittaa, isosisko Hilma ottaa videota. Kuva Mari Arvonen.

Videon huomioihin
voi aina palata

Elsa Keskinen on opiskellut Merikanto-opistossa runsaan vuoden, eikä videolinkkien laitto ole hänestä lainkaan hankalaa.

Isosisko Hilma aloitti tokaluokkalaisena, mutta piti välillä taukoa käydessään yläasteen Aitoossa. Kun hän palasi Orivedelle ja aloitti lukion, musiikinopinnot jatkuivat ja perustason suoritus on tähtäimessä ensi keväänä.

– Aluksi olin vähän ihmeissäni, mutta ihan hyvin tämä on toiminut. Olen saanut opettajalta hyviä videoita, joilta voi pitkin viikkoa tarkistaa, mitä tässä kohdassa pitikään tehdä paremmin, Hilma sanoo.

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?