ITUA-hanke lähestyy isiä – tarjolla varhaista tukea perheenjäsenen mielenterveys- ja päihdeongelmien kuormittamille

Pienemmillä paikkakunnilla on usein vaikea hakea apua anonyymisti, tietävät ITUA-hankkeessa työskentelevät Tiina Vartiainen ja Jukka Törrö. He haluavat häivyttää leimaa mielen sairauksien ympäriltä. Kuva: Sanna Kärkkäinen, FinFami Pirkanmaa.

 

Maaliskuussa alkaneen ITUA-hankkeen tavoitteena on tarjota pirkanmaalaisille isille, joiden kumppanilla tai lapsella on mielenterveys- tai päihdeongelma, asuinpaikasta riippumatta tasapuolisesti varhaisvaiheen tukea.

Kohtaamisen ja vertaistuen kautta heidän voimavarojaan halutaan vahvistaa niin, että he pystyvät pitämään huolta sekä itsestään että perheestään.

Pidemmän aikavälin tavoitteena on kehittää tukipalveluja isille jo olemassa olevien palvelujen rinnalle yhdessä kuntien ammattilaisten ja tietenkin isien itsensä kanssa. Siksi hankkeen alussa tavataan paljon yhteistyötahoja. Hankkeessa myös koulutetaan ammattilaisia, jotta heillä olisi enemmän tietoa ja taitoa omaistyöhön ja esimerkiksi omaisneuvontaan.

Joskus saatetaan perheessä tarvita aivan konkreettisiakin neuvoja. Isää voi askarruttaa, miten ottaa asia puheeksi, kun läheisen vointi huononee. Entä mitä voin tehdä, jos läheinen on lopettanut lääkityksensä?

Vertaisryhmille
jatkuvuutta

Yksi tavoite on, että vertaistukiryhmät jäisivät toimimaan hankkeen päätyttyäkin. Ryhmässä voi käydä niin kauna kuin sitä tuntee tarvitsevansa, ovathan mielenterveyden haasteet usein monien vuosien asioita. Ja vaikka omainen paranisi, ryhmään voi jäädä antamaan vertaistukea muille. Tampereella on vastaavanlaisia miesomaisille suunnattuja ryhmiä, esimerkiksi pitkään toiminut miesten saunaryhmä.

Ryhmät ovat avoimia tai teemoitettuja, ne voivat myös kokoontua tekemisen ympärille. Mennään saunomaan, pelataan frisbeegolfia tai tehdään muuta omaa jaksamista ja hyvinvointia edistävää.

– Kuuntelemme osallistujien toiveita ja pyrimme vastaamaan niihin, lupaavat hankkeessa työskentelevät Tiina Vartiainen ja Jukka Törrö.

Hankkeen kohdekuntia ovat Akaa, Kangasala, Kihniö, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Parkano, Pälkäne, Ruovesi, Valkeakoski, Virrat ja Ylöjärvi. Palvelujen käyttäjiltä ei kuitenkaan kotikuntaa kysellä.

Erityisesti lasten pulmat, parisuhteen ristiriidat, avioeron uhka, ero sekä puolison mielenterveys- tai päihdeongelma ovat tilanteita, joissa miehet kokevat tiedon ja tuen tarvetta.

FinFamin toinen hanke Toivosta Turvaa järjestää Orivedelläkin samantapaista toimintaa lapsiperheille, joiden vanhemmalla on mielenterveysongelmia. Myös sen tarjontaa kannattaa vilkaista FinFamin verkkosivuilta.

 

Kun hanke alkoi maaliskuussa, oli kadulla vielä lunta. Kun Tiina Vartiainen ja Jukka Törrö ovat jalkautuneet kohdekuntiinsa, vastassa on ollut paljon kevätkuraisia kelirikkoteitä. Kuva: Sari Nurminen, FinFami Pirkanmaa.

 

 

Leave a Comment