Kaksi orivesiläistä pääsi Pirkanmaan Osuuskaupan edustajistoon – heistä Sini Kahilaniemi oli alueensa äänikuningatar

Orivesiläiset Sini Kahilaniemi ja Annamari Aitolahti on valittu Pirkanmaan Osuuskaupan edustajistoon.

Sini Kahilaniemi sai eniten ääniä jäsenalueeltaan eli hän oli Pohjois-Pirkanmaan jäsenalueen äänikuningatar. Ääniä hän sai 470. Seuraavaksi eniten jäsenalueelta ääniä sai Mira Anttila Mänttä-Vilppulasta (406 ääntä) ja kolmanneksi eniten Minna Mäkinen Ylöjärveltä (334 ääntä).

Annamari Aitolahti sai 294 ääntä, mutta oli vertailulukujärjestyksessä toinen Pohjois-Pirkanmaan jäsenalueella.

Pirkanmaan Osuuskaupan vaaleissa annettiin yhteensä 45 204 ääntä. Se on 18 873 enemmän kuin edellisissä vaaleissa. Äänestysaktiivisuus nousi 14,4 prosentista 22,5 prosenttiin.

Edustajistoon valittiin yhteensä 60 ehdokasta, joiden tehtävänä on toimia äänitorvena osuuskaupan johdon suuntaan ja huolehtia, että osuuskaupan palveluita ja etuja kehitetään omistajien toiveita kuunnellen.

Yhteensä osuuskaupan edustajiston vaaleissa oli ehdolla 431 jäsentä. Osuuskaupan edustajistoon tuli valituksi yhteensä 60 henkilöä, joista 35 oli naisia ja 25 miehiä. Uusia edustajiston jäseniä on joukossa 33.

Orivedeltä ehdolla olivat valittujen lisäksi myös työmaamestari Jyrki Ahlgren, pääluottamusmies ja vartija Sami Kymäläinen, sekä kasvatustieteen opiskelija Jussi Salonen. Ehdolla vaaleissa oli myös Oriveden yrityskoordinaattori Irene Suhonen Tampereelta.

Pirkanmaan Osuuskauppa on jäsentensä omistama yritys, jonka päätöksentekoon jäsenet voivat ottaa monella tapaa osaa. Jäseniä osuuskaupoissa edustaa edustajisto, joka valitaan vaaleilla osuuskaupan jäsenistä eli asiakasomistajista joka neljäs vuosi.

Edustajiston tärkein tehtävä on haastaa osuuskauppaa siitä, että hinnat ovat kilpailukykyiset jaosuuskaupan palvelu ja valikoimat ovat kiinni ajassa. Sen lisäksi edustajisto päättää muun muassa osuuskaupan säännöistä, käsittelee edellisen vuoden tilinpäätöksen sekä valitsee tilintarkastajat ja hallintoneuvoston jäsenet.

Hallintoneuvosto osallistuu osuuskaupan päätöksentekoon edustajistoa syvemmin oman roolinsa kautta. Hallintoneuvoston jäsenet valitaan asiakasomistajista osuuskaupan hyvän hallintotavan kriteerien mukaisesti. Hallintoneuvoston tehtävänä on muun muassa vahvistaa osuuskaupan strategia ja nimittää osuuskaupan toimitusjohtaja.

Ehdokasasettelun yhteydessä kaikilta ehdokkailta kysyttiin heidän paikallistoiveitaan, eli niitä ajatuksia, joita he valituksi tulleessaan haluaisivat edistää.

– Saimme ehdokasasettelun yhteydessä ehdokkailta lukuisia paikallistoiveita aina palkitsemisjärjestelmän kehittämisestä ja kauppakaveritoiminnan laajentamisesta hävikin minimoimiseen. Paikallistoiveiden runsas määrä osoittaa, että osuuskaupalla nähdään olevan tärkeä rooli koko alueen kehityksessä. Paikallistoiveet toimivat hyvänä evästyksenä tulevalle edustajistolle ja hallintoneuvostolle heidän työssään, Pirkanmaan Osuuskaupan talousjohtaja ja vaalilautakunnan sihteeri Jani Virtanen sanoo.

Pirkanmaan Osuuskaupan edustajistoon valittiin seuraavat henkilöt lopullisen vertausluvun mukaisessa järjestyksessä:

Jäsenalue 1: Pohjois-Pirkanmaa:

  • Sini Kahilaniemi, KTM, FM; Orivesi; 2877,00
  • Annamari Aitolahti, tutkimuskoordinaattori, Orivesi; 2375,00,
  • Minna Mäkinen, sairaanhoitaja, Ylöjärvi; 1672,00
  • Mira Susanna Anttila, fysioterapeutti, Mänttä-Vilppula; 1438,50
  • Jari Sammatti, yrittäjä, Parkano; 1220,00
  • Hilkka Ala-Kauhaluoma, yrittäjä, toimistopäällikkö, Parkano; 1187,50
  • Hanna Saraketo, FM, yrittäjyyden ja tiimijohtamisen valmentaja, Ikaalinen; 959,00
  • Voitto Raita-Aho, kiinteistönhoitaja, kunnanhallituksen pj., Karvia; 836,00
  • Anne Kristiina Mäkelä, fysioterapeutti, yrittäjä, Ikaalinen; 791,67
  • Tuija Tulijoki, emäntä, Ruovesi; 742,00

Jäsenalue 2: Etelä-Pirkanmaa

  • Sari Lajusuo, yrittäjä, Akaa; 6571,00
  • Sari Henriksson, lähihoitaja, Sastamala; 3330,00
  • Jari Andersson, rehtori, Sastamala; 3285,50
  • Auli Aaltonen, työsuojeluvaltuutettu, eläkeläinen, Nokia; 2822,00
  • Johanna Pitkäkoski, kasvatustieteiden maisteri, kotitalousopettaja, Sastamala; 2190,33
  • Mikko Nurmo, pääluottamusmies, Valkeakoski; 1665,00
  • Heikki Lyytinen, kenraaliluutnantti, yrittäjä, Kangasala; 1642,75
  • Jari Markkinen, varhaiskasvatuksen aluepäällikkö, Kangasala; 1411,00
  • Johanna Matikka, asiakkuuspäällikkö, Nokia; 1314,20
  • Leena Saarela, sairaanhoitaja, Sastamala; 1263,00
  • Veijo Niemi, kansanedustaja, Lempäälä; 1110,00
  • Riina Aspila, ammatillinen opettaja, tradenomi, Lempäälä; 1095,17
  • Pia Hänninen, järjestösihteeri, Valkeakoski; 940,67
  • Torsti Tulenheimo, ekonomi, Kangasala; 938,71
  • Tuomo Isokangas, sairaanhoitaja, kaupunginvaltuutettu, Nokia; 832,50
  • Hanna Kuutti, emäntä, perhehoitaja, Sastamala; 821,38
  • Hanna Björkstedt, YTM, tutkija, Nokia; 788,00
  • Tarja Ahonen, suurtalousesimies, Valkeakoski; 730,11
  • Roope Lehto, projektipäällikkö, Nokia; 705,50
  • Jussi Riekkinen, mehiläistarhaaja, Akaa; 666,00
  • Hanna Honkaniemi, yrittäjä, Urjala; 657,10

Jäsenalue 3: Tampere

  • Elina Siren, sairaanhoitaja (YAMK), Tampere; 6538,00
  • Sari Tanus, kansanedustaja, erikoislääkäri, Tampere; 3286,00
  • Matti Kulkas, maanviljelijä, Tampere; 3269,00
  • Inna Rokosa, opiskelija, kaupunginvaltuutettu, Tampere; 3201,00
  • Minna Minkkinen, sosionomi, Tampere; 2381,00
  • Emmi Nuorgam, yrittäjä, Tampere; 2289,00
  • Timo P. Nieminen, kaupunkineuvos, ex-pormestari, Tampere; 2179,33
  • Yrjö Schafeitel, seniori, sosionomi, Tampere; 1643,00
  • Matti Höyssä, tekniikan lisensiaatti, Tampere; 1634,50
  • Tarja Jokinen, sairaanhoitaja, eläkeläinen, Tampere; 1600,50
  • Jouni Ovaska, kansanedustaja, luokanopettaja, Tampere; 1408,00
  • Riitta Koskinen, hammaslääket. lis., Tampere; 1307,60
  • Jari Heinonen, YTT, emeritusprofessori, Tampere; 1190,50
  • Henri Backman, ensihoitaja, hallintotieteenkandidaatti, Tampere; 1144,50
  • Hannu Soro, apulaisrehtori, ex-opinto-ohjaaja, Tampere; 1095,33
  • Helmi Autio, myyjä, Tampere; 1089,67
  • Hanna-Maria Grann, terveydenhoitaja, sairaanhoitaja (AMK), Tampere; 1067,00
  • Ilkka Syrjänen, asianajaja, varatuomari, Tampere; 934,00
  • Sirpa Pursiainen, sosiaali- ja terveysalan opettaja, kirjailija, Tampere; 821,50
  • Teppo Mattila, apulaisrehtori, Tampere; 817,25
  • Eija Kamppuri, kasvatustieteen maisteri, varhaiskasvatuksen opettaja, Tampere; 800,25
  • Sirkkaliisa Virtanen, kunnallisneuvos, Tampere; 793,67
  • Sanna Huikuri, kehityspäällikkö, Tampere; 763,00
  • Jussi Kalevi Kuortti, yrittäjä, toimitusjohtaja, Tampere; 726,44
  • Mika Karvinen, maanviljelijä, maidontuottaja, Tampere; 704,00
  • Satu Sipilä, sairaanhoitaja, Tampere; 657,20
  • Timo Toivonen, taloustiet. maist. HHJ, Tampere; 653,80
  • Atte Vaden, erikoislääkäri, Tampere; 646,00
  • Anne Liimola, päiväkodin johtaja, Tampere; 640,20

Leave a Comment