Perhearkea-teema ilmestyy: lue muun muassa yrittäjyyden periytymisestä ja teini-iässä äidiksi tulleen yksin pyörittämästä arjesta

Toukokuun 4. päivä ilmestyvä Perhearkea-teema tuo lähelle erilaisia perheitä iloineen, suruineen ja puuhineen.

Kerromme paitsi perheen ja yrittäjyyden yhteensovittamisesta ja yrittäjyyden periytymisestä, myös siitä, minkälaisia järjestelyjä vaatii arjen pyörittäminen suurperheessä, jossa oman mausteensa arkeen tuovat nepsy-oireet.

Teemassa kuullaan sotaa Ukrainasta paenneen kolmesukupolvisen perheen asettumisesta Suomeen. Arki on muuttunut myös perheessä, jossa on opeteltu tulemaan toimeen lapsen vakavan sairauden kanssa.

Perhearkea-teema kertoo myös yhden perheen kokemuksen siitä, millaista on yhden, itsekin vasta 18-vuotiaan vanhemman pyörittämä arki.

Lisäksi teema pureutuu suomalaisten tänä vuonna 100 vuotta täyttävään ylpeydenaiheeseen, yhtenä kaikkien aikojen parhaana suomalaisena keksintönäkin pidettyyn neuvolatoimintaan.

Otamme myös selvää, mikä on Perheiden ja läheissuhteiden tutkimusseura ja miksi sellainen on viime vuoden lopulla perustettu.

Leave a Comment