Kokiksi opiskeleva ja Vallesmannin keittiössä Orivedellä työskentelevä Tuula Rauta Kopsamolta ei paljon miettimisaikaa tarvitse: ilman muuta rakkain joulukoriste on vanha enkeli, jolla ikää on varmasti yli 50 vuotta.
– Elli-tytär on saanut sen muistoksi isänpuoleisesta isomummustaan Valmasta. Isomummulla se on ollut ainakin puoli vuosisataa. Hän ei ole koskaan tätä isomummua kuten ei toista isomummuaan Elliäkään tavannut, mutta on kuullut heistä tarinoita. Meidän Elli on nyt 11-vuotias, ja hän sai sen ihan pienenä, lähemmäs 10 vuotta sitten.
Enkelistä jutellessamme eivät joulukoristeet olleet vielä Raudan perheessä esillä, ja kun Tuula Rauta kaivoi ne varastosta, kävikin ilmi, että siivet olivat irronneet ja kadonneet jonnekin. Enkeli on nyt ulkonäöltään hieman maallisempi, mutta se ei merkitystä himmennä.
– Enkeli on sisältä jotakin massaa ja sillä on kankaiset vaatteet. Se on kooltaan ehkä 15-senttinen. Sillä ei ole jouluna mitään vakiopaikkaa, mutta vähän pitää katsoa, mihin se laitetaan, ettei se vain putoa tai keikahda. Usein se pääsee kukkien lähelle tai muuten paraatipaikalle pöydälle, Tuula Rauta kertoo.
– Siitä näkee heti, että se on tosi vanha. Juuri siksi se vetoaa minuun. Se on nostalginen ulkoasultaan, turvallisuudentunnetta tuova muisto entisiltä ajoilta. Kun Elli lähtee kotoa, hän saa sen tietenkin mukaansa. Vanhoja tavaroita on minullakin, esimerkiksi isäni Pariisista tuomat pikkuruiset lakeerikengät, mutta ei ehkä näin vanhoja joulukoristeita, Tuula Rauta sanoo.
– Itselleni tärkeä on myös valkoinen napakettu eli naali, jolla on karvapinta. Sekin kuuluu aina joulun koristeisiin, hän lisää.
Monella meistä on jokin erityisen rakas joulukoriste tai muu jouluinen juttu, joka kaivetaan esiin vuodesta toiseen, ja jota ilman joulu ei tunnu joululta. Mikä on sen tarina ja miksi se on niin rakas, siitä saivat kertoa lukijamme eri puolilta levikkialuetta.
