Mansikkaa riittää runsaasti koko heinäkuun ajan ja vielä elokuullakin, vaikka sato kypsyi todella nopeasti – pakastusmarjoja haettiin jo juhannusviikolla

Pekka Tuhkanen myymässä mansikoita. Kuva: Markus Puolakanaho
Pekka Tuhkanen myy marjojen ohella myös kasviksia, mutta nyt on mansikkasesonki kuumimmillaan. Hitaammatkin hämäkläiset ehtivät vielä nauttia mansikan mausta tuoreeltaan ja pistää niitä pakkaseenkin talven varalle, vaikka kausi alkoi pari viikkoa tavallista kesää varhemmin. Kuva: Markus Puolakanaho.

Helteet kypsyttivät mansikat tänä kesänä tavallista nopeammin. Normaaliaikataulusta ollaan edellä noin kaksi viikkoa. Vaikka laatikkomyynti alkoi jo juhannusviikolla, istutusten jaksotuksen ansiosta kautta kuitenkin riittää elokuulle asti. Eli ei huolta, mansikkakausi ei vielä mennyt, vaikka vadelmat ja pian mustikatkin painavat jo päälle.

– Koko heinäkuun ajan mansikkaa riittää. Väheneehän tarjonta toki, mutta ensi viikolla laatikoita on ihan varmasti saatavilla, todennäköisesti seuraavallakin. Sen jälkeenkin myydään syöntimarjaa litroittain. Tänä vuonna istutetut taimet tuottavat satoa vielä elokuulla. Rytmi on sellainen, että aika tarkkaan 8 viikkoa istutuksesta pääsee marjoja poimimaan. Istutuksia sopivasti jaksottamalla pystyy kautta aikaistamaan ja toisaalta pidentämään loppupäästä, selvittää Pekka Tuhkanen, mansikanviljelijä Voitilasta.

Vasta selkeä lämpötilaero tuo marjoihin makeuden

Sadon kypsyminen lähes yhdellä rysäyksellä pudottaa toki hintoja. Jos normaalisti saadaan optimimäärä, 500 kiloa päivässä, nyt marjoja tulee myyntiin tuhat kiloa ja ylikin päivässä. Silloin ei välttämättä ostajia kaikille laatikoille riitä. Tuhkanen valmistaa tosin itsekin niistä mehuja, jos vain aika riittää kaikkeen.

Hänen mukaansa kuluttajat tiedostivat hyvin aikataulun muutoksen, ja jo juhannusviikolla ensimmäiset pakastajat hakivat laatikoita. Vähän viljelijää kyllä pelotti, miten käy, mutta onhan tätä poikkeusvuotta kiitettävästi rummutettu joka puolella.

– Laatukin on tänä vuonna pysynyt todella hyvänä, mutta maku ei ole ihan sama kuin silloin, kun lämpötilaero päivän ja yön välillä on isompi. Kun yöllä lämpö laskee 10 asteen korville ja päivällä nousee yli 25 asteen,se kerryttää sokeria marjaan. Yli 20 asteen yöt eivät sitä tee, Pekka Tuhkanen kertoo.

Kuivien kankaiden mustikat jääneet ruppanoiksi sateiden puuttuessa

Seuraavaksi kypsyvät vadelmat, joita saa jo ensi viikosta, samoin pensasmustikkaa on tulossa jo heinäkuun puolella, normaalisti sitä saa vasta elokuussa.

Ensimmäisiä metsämustikoitakin on jo Tuhkaselle tarjottu myyntiin, ja hän ostaa niitä heti kun saa. Mustikan laatu riippuu tänä kesänä tavallista enemmän paikasta. Kostealla paikalla kasvaneista saa kunnon tavaraa, mutta kuivilla kankailla mustikat ovat jääneet aivan nuppineulan pään kokoisiksi ruppanoiksi. Niille hän sanoo ”kiitos ei”.

Tuhkasella on omat vakipoimijansa, jotka hakevat metsästä marjaa satojakin kiloja. Koneella poiminta ei kuulemma ole paha homma, mutta peratessa aikaa menee enemmän.

Leave a Comment