Soitin heti vapun jälkeen Juupajoen kunnan hyvinvointijohtaja Anne Tuovilalle kysyäkseni koulujen lähiopetusvalmisteluista. Keskustelun avaus oli pysäyttävä.
– Palasin juuri kolmen kuukauden sairaslomalta, minulla oli aivoinfarkti. Totuttelen työelämään tekemällä kolmen päivän työviikkoa, hän kertoi päällimmäisinä kuulumisinaan.
Kysyin keskustelumme päätteeksi hiukan varovasti ja empien, voisimmeko tehdä viime kuukausien kokemuksista jutun. Tuovila kun tuntui suhtautuvan tilanteeseensa melkoisen valoisasti.
Sain heti myöntävän vastauksen. Tuovila löytää sairauskertomuksestaan asioita, joilla voi olla merkitystä jollekin toisellekin. Hän kokee myös iloa siitä, että vaikka tapahtuma jätti jälkensä, se ei suistanut elämää raiteiltaan.
Kertomus alkaa jo kymmenen vuoden takaa. Auralliset migreenikohtaukset olivat tulleet Tuovilalle tutuiksi vuosien mittaan. Eräänä päivänä tuli kohtaus, jossa ajantaju katosi, ja vasen silmä sokeutui kokonaan.
Neurologi selvitti tilanteen perusteellisesti, sydämen ultraäänitutkimusta myöten. Siinä todettiin, että sydämessä on aukko eteisten välisessä seinämässä. Tämä oli merkittävä havainto tämän kevään tapahtumien valossa.
– Tuollainen aukko on kaikilla sikiövaiheessa. Noin joka neljännellä ihmisellä se jää umpeutumatta, joten monella aikuisellakin on tietämättään väliseinäaukko olemassa. Kun aukko on tarpeeksi pieni, se ei aiheuta näkyviä tai tuntuvia oireita.
Lääkäri arvioi, että näön menetys liittyi migreenikohtaukseen. Tätä oletusta tuki se, että näkö palautui ajan mittaan takaisin normaaliksi.
Sitten tuli vuosi 2020 ja tammikuun 25. päivän aamu. Tuovila heräsi tavalliseen tapaan puoli seitsemältä, vaikka olikin lauantai.
– Minulla oli jotenkin jännä nihkeä olo. Mieheni oli lähtenyt töihin. Keittelin kahvit, ryhdyin vähän siivoilemaan ja puuhailemaan. En kuitenkaan oikein jaksanut tehdä mitään. Menin hetkeksi sohvalle, ja kun siitä nousin, puolet kummankin silmän näkökentästä oli kadonnut.
Tuovila otti särkylääkettä ja kävi sohvalle pitkälleen. Uni tuli, ja sitä kesti neljä tuntia putkeen.
– Kun heräsin, en edelleenkään nähnyt kunnolla. En osannut huolestua, vaan ajattelin, että se oli pitkittynyt migreenikohtaus.
Jotain muuta kuin migreeniä
Mies tuli alkuillasta kotiin ja kehotti Tuovilaa soittamaan lääkärille. Tämä arvioi, että ilmiö kuulostaa migreeniltä. Koska tilanteeseen ei liittynyt halvausoireita eikä puheen häiriöitä, Tuovila voisi itse päättää, tuleeko tarkastettavaksi vai odotteleeko vielä yön yli.
– Olin aamulla samassa jamassa, päätäkin jo särki ja oli huono olo. Siitä lähdettiin Mänttään vastaanotolle. Muistin siinä hetkessä, että minultahan katosi näkö silloin 10 vuotta sitten. Otin varulta vanhan epikriisin mukaan.
Mäntässä lääkäri oli edelleen migreenin kannalla. Hän soitti kuitenkin Taysiin. Vanha epikriisi herätti aavistuksen, että kyseessä voisi olla jotain vakavampaakin.
– Kävelin Acutaan ambulanssista omin jaloin. Siinä tuli mieleen, että jos tämä on aivoinfarkti, niin kumman helppoa tämä on.
Acutassa tehtiin kaikki mahdolliset kuvaukset ja tutkimukset. Viimein neurologi seisoi sängyn vieressä ja totesi, että Tuovilalla on laaja infarkti aivojen vasemmalla puolella, näkökeskuksen alueella. Vauriolle ei voinut tehdä enää mitään.
– Kysyin, kuolenko minä tähän. Hän sanoi, että kuolemanvaaraa ei ole, mutta nyt tehdään kaikki mahdollinen, ettei vaurio enää pahene.
– Siitä sitten soittelin läheisilleni tilanteen, ja ilmoitin myös esimiehelleni, kunnanjohtaja Jyri Lammelalle. Hän tuumi myöhemmin, että se oli aika karua saada viesti Whatsapissa, jossa sanoin vain: Mulla on aivoinfarkti. En kuulemma kuole. Kerron lisää kun tiedän.
Siitä lähdettiin tehovalvontaan. Kuvauksia tehtiin uudelleen, myös sydämen osalta.
Nyt tuli esille, että sydämessä oleva reikä saattaa olla syy aivoverenkierron tukoksiin. Reikä voi aiheuttaa veren oikovirtausta, joka saattaa synnyttää verihyytymiä. Asia on noussut tietoisuuteen vasta viime vuosina.
– Luultavasti se kymmenen vuoden takainen tapaus oli oikeasti veritulppa toisessa silmässä. Koska tulppa oli silmässä eikä aivoissa, se ei aiheuttanut pysyviä vaurioita.
– Lääkärit kummastelivat ensin, miksi näin nuori ja terve ihminen saa aivoinfarktin. Veriarvot olivat kuulema kuin lukiotytöllä. Mutta todennäköinen syy löytyi sydämestä.
Neurologit ja kardiologit ovat arvioineet, että Tuovilan kohdalla on järkevää laittaa sydämessä oleva ylimääräinen reikä umpeen. Se tapahtuu piakkoin tähystysoperaationa, jossa pieni paikka viedään sydämeen katetrilla verisuonen kautta.
Tuovila kokee olevansa onnekas asuessaan Taysin erityisvastuualueella. Sairaalasta löytyi tarvittavaa tietoa ja kokemusta. Lääkärit ottivat tilanteen vakavasti, ja he halusivat löytää ilmiölle selityksen ja hoitokeinon. Ihmisestä pidettiin siellä hyvää huolta.
Kävi hyvä tuuri
Kun Tuovila pääsi osastolta kotiin, hän koki olevansa onnekas. Osasto oli täynnä kohtalotovereita, joista monella oli vaikeuksia liikkumisen, puheen ja muistin kanssa. Tuovila menetti ”vain” osan näkökyvystään.
Toipumisen suhteen arvioitiin alkuun, että kuukauden sairasloma riittäisi. Päänsärky ja väsymys jatkuivat pidempään, ja siten jatkui myös lepojakso. Nyt on meneillään vähittäinen työhön paluu. Töitä on nyt kolmena päivänä viikossa.
– Onneksi minulla on ihana ja joustava työnantaja ja koko työyhteisö. Minua on kannustettu lepäämään tarpeeksi, jotta jaksan sitten tulla hyvissä voimissa taas töihin.
Näkökentän sokea alue pieneni hiukan sairaalassa, mutta tuo osittainen sokeus on todennäköisesti pysyvää. Aivojen vaurioitunutta näkökeskusta ei voi kuntouttaa.
Sokea alue on näkökentässä sellaisessa kohdassa, että Tuovila ei saa enää ajaa autoa. Luultavimmin ei enää koskaan. Tilannetta tosin vielä selvitellään, kunhan aikaa kuluu hiukan enemmän.
Näkökyvyn puute tulee muutoinkin esille arjessa monin tavoin. Tuovila törmäilee kaapin oviin ja saattaa ripotella mausteita hellalle. Töissä on työläämpää lukea, koska pala näkökentän oikeasta yläreunasta puuttuu.
– Aivot väsyvät nyt ihan eri tavalla kuin ennen. Saa nähdä, miten paljon väsyn sitten, kun alan tehdä töitä kokoaikaisesti. Mutta ehkä kaikkeen tottuu, vähitellen.
– Työ on ollut minulle aina tärkeää, joskus varmaan liikaakin. Nyt olen katsellut kotona kolme kuukautta ikkunasta maisemia ja käynyt kävelyillä. Olen saanut tuntea, että työ ei ole ainoa asia, joka tuo mielihyvää. Elämisen arvot ovat jollakin tavalla kirkastuneet.
Tapahtuma kosketti koko perhettä ja lähipiiriä. Kahdesta pojasta vanhempi asuu jo muualla, nuorempi täyttää pian 18 vuotta.
– Uskon, että perheyhteytemme on tästä vain vahvistunut. Olemme olleet aina kovia puhumaan kaikista asioista. Olen itse halunnut herättää lapset siihenkin ajatukseen, että vanhemmat eivät elä ikuisesti.
– Kaikki ovat olleet ihanasti tukena, mies, lapset, vanhemman pojan tyttöystävä, veli ja hänen lapsensa sekä omat vanhempani. Äitini on auttanut kotona käytännön asioissa. Sukumme ei ole suuri, mutta olemme läheisiä toisillemme. Muidenkin ihmisten myötätunto ja huolehtiminen ollut huikeaa.
Tuovila on vahvasti sitä mieltä, että elämä jatkuu. Harmittelu ei kuulu hänen ajatusmaailmaansa, eikä sen kauhistelu, miten paljon pahemmin olisi voinut käydä.
– Päällimmäinen ajatus on, että minulla kävi hemmetin hyvä tuuri. Tietysti se harmittaa välillä ihan vietävästi, että en saa enää ajaa autoa. Olen aina tykännyt ajamisesta, ja autolla liikkuminen on ollut osa työtäni. Mutta tämä rajoite on lopulta aika pieni murhe.
Sairastuminen osui siten hyvään ajankohtaan, että poikkeustilanne on totuttanut oman työyhteisön ja yhteistyötahot etäyhteyksien käyttöön. Liikkuminen onnistuu junalla ja linja-autolla. Junayhteys Tampereelle löytyy melkein kotiovelta.
Perhe on hakenut nuoremmalle pojalle lupaa saada ajokortti jo ennen virallisen ikärajan täyttymistä. Näin kotona olisi kuski paikalla silloin, kun aviomies on tien päällä rekan ratissa.
Tuovila on miettinyt paljon omaa selviytymistään ja ihmiselimistön mukautumiskykyä.
– Tuntuu hurjalta ajatella, että aivoista voi kadota pois iso osa, ja ihminen voi silti toimia melko normaalisti. Aivot ovat ihmeellinen instrumentti. Minun kohdallani näkö vaurioitui, eikä mikään muu alue aivoista voi ottaa sitä hoitaakseen.
– En ole ajatellut, että tämä olisi mikään katastrofi. Kiitollisuus on nyt päällimmäisenä, kun näin vähällä selvisin.
