OrPo ei pelannut laisinkaan huonosti keskiviikkona, kun se kohtasi Kuusamossa jo runkosarjan kärkisijan itselleen varmistaneen Pölkky Kuusamon. Kotijoukkueen peli ei ollut parasta mahdollista ja tämän myös OrPo pyrki hyödyntämään.
Yhden erän OrPo voitti ja lähellä oli, että ottelu olisi edennyt viidenteenkin erään. Se olisi ollut ilmiömäinen temppu, sillä Pölkky Kuusamo on tällä kaudella hävinnyt vain yhden liigaottelun. Pölkky Kuusamo kuitenkin vei neljännen erän ja lopulta koko ottelun 3–1 (25–19, 23–25, 25–22, 25–23).
Ensimmäisen erän OrPo aloitti huonosti, mutta vähitellen se alkoi saada ottelun juonesta kiinni. Toisessa erässä se osoitti hienoa taisteluhenkeä ratkaisevilla hetkillä. Milka Stijepic iski pallon kenttään, nosti OrPon sillä eräpallotilanteeseen ja käveli tämän jälkeen syöttöviivan taakse.
Kuusamo sai pallon nostettua ja jujutti sen lopulta torjunnan taakse. Lattiaan asti pallo ei kuitenkaan ehtinyt, sillä Stijepic syöksyi ja sai sormensa vielä väliin. Ylivainio passasi toiseen erään kentälle tulleelle Nea Suboticille. Hän tähtäsi Kuusamon torjunnan käsiin ja niiden kautta pallo kimposi kauas takarajan taakse.
OrPon riemukkaat tuuletukset eivät jättäneet epäselväksi sitä, miten tärkeästä onnistumisesta oli kyse.
Stijepic teki kovat pisteet, mutta olisi halunnut niitä vielä lisää
OrPo pelasi hyvin myös loppuottelun, mutta Kuusamon rutiini vei joukkueen voittoon. Taktisella näkemykselläkin oli oma osansa: kun OrPo sai onnistumisia kerta toisensa jälkeen, vaihtoi Kuusamon päävalmentaja Sotiris Gkotsis kentälle jo nyt upean kauden pelanneen Amiya Jonesin pelotteeksi.
OrPo sai pidettyä Jonesia myös kurissa, mutta pisteitä iskivät sitten muut Kuusamon luottopelaajat.
OrPon puolella peli maistui etenkin Milka Stijepicille. Hän iski tehot 25/+19, ja sai ottelun parhaan pelaajan palkinnon. Hieno ilta oli myös Nea Suboticilla (17/+9). Jessika Mursula muun muassa torjui kolme pistettä ja oli joukkueensa kolmanneksi tehokkain (8/+5).
– Tämä oli rankka ottelu. Olen surullinen häviöstä, sillä mielestäni pelasimme hyvin. Olisimme tarvinneet yhden tai kaksi pistettä lisää, jolloin lopputulos olisi ollut toinen. Mielestäni olisimme ne myös ansainneet, Stijepic totesi ottelun jälkeen Ruudun lehdistötilaisuudessa.
Stijepic teki ottelussa paljon pisteitä ja saldoonsa hän olikin tyytyväinen.
– Mutta olisin voinut olla parempi joissakin kohdissa. Tein esimerkiksi virheen viimeisessä pallossa, Stijepic soimasi itseään.
Pölkky Kuusamon parhaana palkittu Makenzie Harris (17/+9) oli tyytyväinen joukkueensa voittoon, mutta laadullisesti peli oli heiltä huonoa.
– Meillä oli vaikeuksia saada rytmistä kiinni. Tämä kuitenkin osoitti, että pystymme voittamaan, vaikka peli on kaameaa. Pelin ei siis aina tarvitse olla kaunista katseltavaa, Harris arvioi.
Lauantaina on paljon pelissä
OrPon päävalmentaja Fabio Menta harmitteli, miten pienestä oli kiinni, että joukkue olisi jopa nujertanut viime vuoden mestarijoukkueen.
– Yksikin sarjapiste olisi tarjonnut meille paremmat unet ensi yöksi. Kaiken kaikkiaan tämä oli hiukan outo ottelu. Aloitimme huonosti, mutta sitten saimme Kuusamon pelistä kiinni ja lopulta kaaduimme niukasti. Olen ylpeä siitä, miten joukkue tänään pelasi, Menta sanoi.
OrPo pelaa vielä yhden runkosarjan ottelun, kun lauantaina Orivedelle saapuu vieraaksi Actic Volley. Ottelussa ratkeaa, jatkuuko Orpon kausi vielä pudotuspeleihin.
– Meillä on pieni etu, sillä Arctic Volley matkustaa ja heillä on ottelu myös edellisenä päivänä. Kyse on kauden tärkeimmästä pelistä ja asenne tulee ratkaisemaan. Meidän pitää olla päättäväisiä ja haluta voittoa, Menta arvioi.
OrPo on nyt sarjataulukossa kahdeksantena juuri pudotuspeliviivan yläpuolella 28 sarjapisteellä. Edellä on Arctic Volley samalla pistemäärällä, mutta se siis kohtaa vielä ennen OrPoa LP Kangasalan perjantaina.
Yhdeksäntenä on Hämeenlinna 26 sarjapisteellä. Joukkue valmistautuu runkosarjan viimeiseen otteluun vaikeasta tilanteesta, sillä se on hävinnyt 11 edellistä otteluaan. Se kohtaa lauantaina kolmantena sarjassa olevan LP-Vampulan.
Myös pudotuspelipaikasta taisteleva LiigaPloki kohtasi keskiviikkona voitokkaasti JymyVolleyn ja nousi kuudenneksi 30 sarjapisteellä. LiigaPloki matkaa lauantaina vielä Pölkky Kuusamon vieraaksi.