”Halshuggen o. steglad.” Martti Martinpojan kuolinsyy Oriveden kirkonkirjoissa kertoo, että hänet on mestattu ja teilattu.
Porvolan kylässä asunut Martti oli syyllistynyt vaimonsa murhaan. Miehelle langetettiin kuolemantuomio, joka pantiin toimeen ilmeisesti Oriveden mestauspaikalla vuonna 1761.
Aikuiseen kohdistunut henkirikos olikin tavallisin syy joutua pyövelin asiakkaaksi Suomessa ajanjaksolla 1625-1825. Tämä oli tuomion perusteena lähes 40 prosentissa tuolloin toteutuneista kuolemanrangaistuksista. Toiseksi yleisin syy oli lapsenmurha, noin 30 prosentin osuudella. Vuoden 1734 lakiin oli kirjattu kaikkiaan lähes 70 rikosta, joista saattoi menettää päänsä.
Kaikkiaan Suomessa arvioidaan toteutuneen 2500-3000 kuolemanrangaistusta vuosina 1625-1825. Näistä ainakin kuusi sijoittuu Orivedelle. Teloituksia on voinut olla pitäjässä enemmänkin, mutta ainakin nämä tapaukset löytyvät asiakirjalähteistä.
Oriveden teloitettujen lukumäärä ei ole erityisen suuri tai pieni lähialueen kuntiin verrattuna. Längelmäelle tiedetään sijoittuvan lisäksi ainakin yhden kuolemanrangaistuksen. Juupajoelta tämän artikkelin kirjoittaja ei löytänyt ensimmäistäkään tapausta.
Kuolemantuomioita langetettiin paikallisilla käräjillä alun perin suurempi määrä, mutta vain osa niistä pantiin lopulta täytäntöön. Monet tuomioista muutettiin hovioikeudessa lievemmäksi ruumiilliseksi rangaistukseksi, vesileipävankeudeksi, sakoksi tai häpeärangaistukseksi sekä vuodesta 1825 lähtien karkotukseksi Siperiaan.
Henki hengestä
Orivedellä teloitettiin ainakin kaksi henkirikokseen syyllistynyttä miestä 1790-luvulla. Anders Storm surmasi Valentin-nimisen miehen ja kärsi kuolemanrangaistuksen 1793. Karl Henric Henricsson tappoi Ruovedellä asuneen Abraham Mattssonin, ja hänen tuomionsa toimeenpano ajoittui vuoteen 1797.
Orivedellä tapahtui useita lapsenmurhia muutaman vuosikymmenen aikana 1700-luvulla. Yksi tuomituista oli piika Sophia Andersdotter, joka mestattiin ja poltettiin roviolla 1764. Vastaava kohtalo samasta rikoksesta oli eräjärveläisellä Susanna Andersdotterilla vuonna 1780.
Susanna oli kuollessaan 31-vuotias. Kuolemanrangaistuksen kärsineiden naisten ikä vaihteli Suomessa 16 ja 60 vuoden välillä. Nuorimmat saman kohtalon kokeneet miehet olivat vain 15-vuotiaita ja vanhimmat peräti 80-vuotiaita.
Suomalaisilla rangaistuspaikoilla ei tiettävästi poltettu ketään elävältä, ei edes noituudesta tuomittuja. Rikollisen ruumis saattoi tosin päätyä roviolle heti kuoleman jälkeen, kuten Sophian ja Susannan esimerkit osoittavat. Valtaosa teloituksista toteutettiin leveäteräisellä kirveellä mestaamalla. Hirsipuuhun jouduttiin lähinnä omaisuusrikoksista.
Martti Martinpojan yhteydessä mainittu teilaus tarkoitti tässä tapauksessa sitä, että ruumis jätettiin puupaalun päällä olevalle kärrynpyörää muistuttavalle teilipyörälle. Siellä rikollisen jäännökset saattoivat olla pitkiäkin aikoja esillä pelottelemassa ohikulkijoita ja muistuttamassa lainkuuliaisuuden tärkeydestä.
Kummitteleeko Oriveden vanhalla mestauspaikalla?
Teloitukset toteutettiin tätä tarkoitusta varten nimetyissä paikoissa, joita arvioidaan olleen Suomessa 350-400 kappaletta. Paikka valittiin niin, että mahdollisimman moni pääsee näkemään, mitä lainrikkojille tapahtuu. Teloituslavoja ja hirsipuita rakennettiin esimerkiksi kirkonmäille, toreille ja mäennyppylöille maanteiden varsille.
Oriveden vanhan mestauspaikan sijainti ilmoitetaan hieman eri sanoin muutamissa lähteissä. Kuolemanrangaistuksen historiaa tutkineen Mikko Moilasen kirjassa Kohtalona mestauslava kerrotaan paikan olevan nykyisen Keskustien ja Sukkavartaantien välisellä mäenkumpareella. Matkaa Oriveden kirkolle on noin kilometrin verran.
Mahdollisesti 1970-luvulla Oriveden Sanomissa julkaistun kirjoituksen mukaan mestauspaikka oli Paltanvuoren ja Orihvuoren (nykyisen Kultavuoren) puolivälissä. Vuonna 1949 ilmestyneessä Längelmäveden seudun historia I:ssä sijainniksi ilmoitetaan Orihvuoren ja Ruovedelle johtavan maantien välinen alue.
Oriveden mestauspaikka on merkitty jo vuosina 1778-1779 laadittuun isojakokarttaan. Sen pinta-ala oli noin puoli tynnyrinalaa eli hieman alle 2 500 neliömetriä.
Vanhoihin rangaistuspaikkoihin liittyi taikauskoa, ja niistä kerrottiin pelottavia tarinoita. Joskus arveltiin, että teloitetut synnintekijät eivät saaneet kuoltuaan rauhaa, vaan jäivät kummittelemaan alueelle. Kulkemista välteltiin tällaisilla paikoilla varsinkin öisin. Tämä tuskin on enää kuitenkaan tarpeen Orivedellä.
Sami Tapanainen
Lähteet:
- Jutikkala, Eino 1949: Hallinto ja oikeudenkäyttö – Längelmäveden seudun historia I. Oriveden historia I, s. 676.
- Moilanen, Mikko 2021: Kohtalona mestauslava
- Mäkelä, Maija-Liisa 2020: Mestauspaikkaa etsimässä. Kirjoitus Orivesi ennen vanhaan –blogissa, https://orivesiennenvanhaan.wordpress.com/2020/03/02/mestauspaikkaa-etsimassa/ (7.2.2024)
Suomen Sukututkimusseuran HisKi-tietokanta, Oriveden haudattujen luettelo https://hiski.genealogia.fi/hiski/3mq5bd?fi+0369+haudatut (7.2.2024)
