Suomen kansalaisilla on ollut ilo ja oikeus käydä äänestämässä kolmena edellisenä vuotena, kun ohjelmassa ovat olleet kuntavaalit, aluevaalit ja eduskuntavaalit. Vaaliuurnille päästään myös tänä vuonna, ja jo siis tällä viikolla, kun Suomeen valitaan alkuvuoden aikana uusi tasavallan presidentti.
Ensimmäisen kierroksen ennakkoäänestys on alkanut keskiviikkona ja se päättyy tiistaina. Varsinainen vaalipäivä on 28. tammikuuta. Silloin illalla tiedetään, ketkä kaksi ehdokasta etenevät toiselle kierrokselle. Niin suurta kansansuosiota ei yhdelläkään ehdokkaalla ole, jotta uuden presidentin nimi olisi varma jo ensimmäisen vaalin jälkeen.
Orivedellä ja Juupajoella presidenttiä on tavattu käydä äänestämässä innokkaasti. Vuoden 2012 presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella molemmissa kunnissa äänestysprosentti nousi yli 70 prosenttiin, samoin kuin vuoden 2018 vaalissa. Vertailun vuoksi mainittakoon, että edellisissä kuntavaaleissa vuonna 2021 Oriveden äänestysprosentti oli 57,9 ja Juupajoen 60,4. Kyse on toki aivan erilaisista vaaleista, joten äänestysprosenttien vertailu ei ole täysin reilua.
Kunhan presidentti on saatu valittua, voikin jo alkaa valmistautua seuraavaan koitokseen. Kesäkuun alussa on nimittäin europarlamenttivaalien vuoro. Niissä onkin sitten jo ehdokkailla tekemistä. Niistä vaaleista äänestäjät ovat täällä innostuneet jopa vähemmän kuin vuoden 2022 aluevaaleista.