Lapset esiintyivät lapsille Oskon ja Merikanto-opiston yhteiskonsertissa – ”Kun tehdään yhdessä, saadaan jotakin vähän hienompaa”

Lapset musisoivat lapsille Suojalla viime viikolla järjestetyssä Merikanto-opiston ja Oskon yhteiskonsertissa. Kuva: Sami Kainulainen

Merikanto-opisto ja Oriveden seudun kansalaisopisto yhdistävät voimansa viime viikolla toteuttamalla etenkin eskareille ja alakoululaisille suunnatun Lapsilta lapsille -konsertin Suojalla.

Konsertissa esiintyi Oskon nuorten musiikkiryhmien opiskelijoita sekä Merikanto-opiskon ja Oskon eri ikäisisiä soitto- ja lauluoppilaita. Merikanto-opiston apulaisrehtori Sami Kainulainen kuvailee, että ohjelmisto koostui pirtsakoista ja jouluisistakin kappaleista, jotka esittelivät monen eri instrumentin sointia nuorten soittajien soittamana.

Päivän aikana toteutettiin kaksi noin 50 minuutin mittaista esitystä, joiden esiintyjäkaarti hiukan vaihteli.

– Konsertissa kuultiin tavanomaista musiikkikoulun soittimistoa: pianoa, viulua, kitaraa, mutta myös kuulijoille erikoisempia soittimia, kuten klarinettia ja huilua. Ja olihan siellä lauluryhmä ja bändikin, Kainulainen listaa.

Esiintyjillä lataus päällä

Kainulainen kertoo niin esiintyjien olleen innoissaan konsertista.

– Tällaiset esiintymiset ovat soittajillekin hyviä juttuja, joihin lataudutaan innolla. Nämä ovat hienoja kokemuksia, kun on iso ja innokas yleisö. Esiintyjät olivatkin innoissaan sekä ennen että jälkeen konsertin, Kainulainen toteaa.

Hän iloitsee myös siitä, että sali täyttyi molempiin kattauksiin iloisilla ja reippailla kuulijoilla.

– Yleisö jaksoi hyvin seurailla innostuneena vajaan tunnin mittaisen rupeaman.

Yleisöä oli Kainulaisen mukaan saapunut Kultavuoren ja Rovastinkankaan koulujen lisäksi Eräjärveltä. Myös Juupajoelta tuli ryhmä alakoululaisia, joiden joukossa oli myös esiintyjiä.

– Kiitos kuuluu myös kouluille, että sieltä oltiin aktiivisesti mukana ja saatiin kaikki järjestelyt toimimaan kitkattomasti, Kainulainen kiittelee.

Konsertin järjestäjät iloitsevat, että sali täyttyi innokkailla kuulijoilla. Kuva: Sami Kainulainen

Uusia soittajia yleisön seasta

Vastaavanlaisia konsertteja on järjestetty aiemminkin ennen koronaa ja sen mukanaan tuomia kokoontumisrajoituksia, Sami Kainulainen tietää kertoa.

– Ajatus on sieltä jäänyt pyörimään meidän ja Oskon opettajien keskuuteen.

Musiikkielämysten tarjoamisen lisäksi yhtenä tavoitteena on innostaa myös yleisöstä musiikkiharrastuksen pariin.

– Se, että nuoret soittajat esiintyvät nuorelle yleisölle, toimii ohjelmasisältönä, ja sitten siinä on tietysti vielä se funktio, että siinä samalla esitellään soittimia, ohjelmistoja ja innostetaan mahdollisesti kavereita ja uusia soittajia yleisön seasta, Kainulainen toteaa.

Lue myös: Merikanto-opiston 50-vuotisjuhlavuosi huipentuu juhlakonsertteihin, joissa kuullaan myös kokonaan uusi sävellys – vaikka opetus on tavoitteellista, lähtökohtana ovat kuitenkin oppilaiden omat intressit, eikä kaikista tarvitse tulla ammattilaisia: ”Suurin tavoite on luoda elinikäinen hyvä musiikkisuhde joko musiikin kuluttajana tai harrastajana”

Hän toivoo, että tämänkaltaisia konsertteja nähdään myös tulevaisuudessa.

– Kaiken kaikkiaan tämä on osa Oskon ja Merikanto-opiston yhteistyötä, jota on tarkoitus vahvistaa jatkossakin. Toivottavasti pääsemme laajentamaan ja syventämään kontaktia myös muihin kulttuuritahoihin.

Kainulainen näkee, että tämänkaltaisen yhteistyön tekeminen on jatkossa kasvava trendi.

– Kun tehdään yhdessä, saadaan jotakin vähän hienompaa ja tulee monia etuja. Meillä tietysti Oskon kanssa toiminta limittyy luontevasti, kun tehdään rinnakkain samaa ja samalle kohderyhmälle. Yhtenä ajatuksena on, että kilpailuasetelmaa ei tulisi, vaan pystytään rakentamaan sujuva kokonaisuus niin, että toiminnot suorastaan täydentävät toisiaan, Kainulainen miettii.

Lue myös: ”En halua ajautua tekemään asioita aina samalla tavalla vaan with the twist” – Merikanto-opiston uuden apulaisrehtorin virka on tiimityötä ja tasapainon löytämistä

Lue myös: Oskon uusi rehtori-kulttuurijohtaja on utelias elämälle ja kova täyttämään kalenteriaan – tässäkin työssä saa tuottaa muille elämyksiä ja iloa ja tehdä sitä tiimissä

– Tällaiset esiintymiset ovat soittajillekin hyviä juttuja, joihin lataudutaan innolla. Nämä ovat hienoja kokemuksia, kun on iso ja innokas yleisö, sanoo Merikanto-opiston apulaisrehtori Sami Kainulainen. Kuva: Sami Kainulainen

Leave a Comment