Vaikka kuolinviestin soittaminen on osa sairaanhoitajan työtä, se on aina vaikeaa, sanoo Tuija Penttilä – ”Ennen puhelimeen tarttumista miettii tarkkaan, miten sanansa asettaa, vaikka soittoja on tehnyt monia aiemmin”

Oriveden terveyskeskuksen vuodeosastolla sairaanhoitajana työskentelevä Tuija Penttilä kertoo, että kuolemasta soitetaan omaisille puhelimitse, jos nämä eivät ole paikalla kuoleman hetkellä. Tehtävä ei ole koskaan helppo, ja sanat on aseteltava harkitusti. Kuva: Heli Rahkonen

Kuoleman kohtaaminen on tavallista ja normaalia, joskaan ei päivittäistä Oriveden terveyskeskuksen vuodeosastolla. Jos omainen ei ole paikalla läheisen kuoleman hetkellä, hänelle ilmoitetaan kuolemasta puhelimitse.

– Soittaminen on osa työtämme, mutta aina se on vaikeaa. Ennen puhelimeen tarttumista miettii tarkkaan, miten sanansa asettaa, vaikka soittoja on tehnyt monia aiemmin. Sen kuitenkin tietää, että se on siellä linjan toisessa päässä ainutkertainen asia, sanoo sairaanhoitaja Tuija Penttilä.

Penttilä toteaa, että siinä missä jokainen kuolema on yksilöllinen, on sitä myös puhelun soittaminen.

– Tutuksi tulleelle omaiselle saattaa olla helpompi soittaa kuolemasta kuin täysin vieraalle. Silloin toki omatkin tunteet tulevat herkemmin pintaan.

Puhelun soittaa Penttilän mukaan yleensä kuolleen omahoitaja. Jokainen hoitaja asettelee sanat omalla tavallaan.

Kuolemasta kertomiseen vaikuttaa sekin, onko kuolema tavallaan odotettu. Potilas on saattanut olla esimerkiksi saattohoidossa.

– Kun toivoa toipumisesta ei enää ole ja loppuvaihe on kestänyt pitkään, saattaa kuolema olla omaisille helpottavakin tapahtuma suuresta surusta huolimatta.

– Kuolemalta ei voi tässä työssä välttyä, mutta ei sen kohtaaminen koskaan helppoa ole, sanoo sairaanhoitaja Tuija Penttilä. Kuva: Heli Rahkonen

Herkällä korvalla

Hoitajia helpottaa, jos kuolemasta ilmoittamisen tavoista on sovittu jo hoidon alussa eli esimerkiksi siitä, kenelle läheiselle soitetaan ja soitetaanko kuolemasta yöllä vai vasta aamulla.

Soittaessaan Penttilä puhuu kuolemasta, sillä se ei jätä kenellekään mitään tulkinnanvaraa.

– Joskus saatan sanoa, että nukkui pois, jos potilas on pidempään ollut tiedottomassa tilassa.

Puhelun aikana hän kuuntelee linjan toiseen päähän herkällä korvalla ja yrittää lohduttaa surevaa.

– Kysyn yleensä, oletko yksin siellä ja pärjäätkö sekä sen, ilmoittaako hän myös muille omaisiksi ilmoitetuille. Läheisensä menettänyt saattaa pyytää, että voisinko soittaa vielä jollekin toiselle henkilölle, koska hän ei itse pysty.

Joskus Penttilä saattaa soittaa hetken päästä vielä uudelleen ja varmistaa tilanteen olevan kunnossa.

Soittamisen yhteydessä hoitajat kysyvät lisäksi, haluavatko omaiset tulla vielä katsomaan vainajaa osastolle.

Aina soittoa ei tarvita

Aina hoitajan tekemää soittoa ei tarvita, sillä Penttilä kertoo läheisten olevan melko usein paikalla kuoleman hetkellä.

– Tällöin pyrimme olemaan läheisten tukena. Jos läheisiä ei ole paikalla, yritämme olla kuolevan vierellä mahdollisimman paljon, Penttilä sanoo.

Jos omainen on paikalla, hän saa hyvästellä läheisensä rauhassa.

Vaikka kuolema on osa Tuija Penttilän työtä, hän sanoo, ettei sen kohtaaminen koskaan ole helppoa. Ennustajiakaan hoitajat eivät osaa olla, vaikka toisinaan saattohoidossa olevien potilaiden omaiset kyselevät, kauanko elinaikaa on jäljellä. Voinnin muutoksista pyritään kuitenkin ilmoittamaan omaisille hyvissä ajoin.

– Kuolema on aina ainutlaatuinen asia ja jokainen tapaus on erilainen. Meillä kaikilla hoitajilla on vielä oma tapamme esittää asia ja ottaa yhteys omaisiin, Tuija Penttilä korostaa. Kuva: Heli Rahkonen

Leave a Comment