Myös Orivedellä ja Juupajoella seurakuntapappina viime vuosina työskennellyt Sauli Keskinen on kokenut urallaan monenlaisia hautajaisia.
Nuorena kappalaisena Kalevan vanhusvoittoisessa seurakunnassa hän pysyi pitkään pappien hautaamistilastojen kärkisijoilla. Kun Keskinen siirtyi Ilmavoimien palvelukseen, hautajaisten määrä romahti, mutta sisällöltään ja tunnelmaltaan ne ponkaisivat uusiin ulottuvuuksiin.
Uuden työyhteisön muodostivat aikoinaan Ilmavoimien kolme joukko-osastoa, joissa Keskinen piti oppitunnit jokaiselle varusmiesten saapumiserälle. Hän opetti myös kadettikoulussa. Keskinen johti Ilmavoimien kirkollista työtä koko sen yli 20 vuoden jakson, jonka hän oli Ilmavoimien palveluksessa.
Lennostoissa melkein kaikki lento-onnettomuuksissa tai sairauksien vuoksi kuolleet olivat Keskisen oppilaita ja siten henkilökohtaisesti tuttuja. Hautajaisia oli harvoin, mutta ne koskettivat usein syvältä.
Keskinen seurasi läheltä paitsi lentäjien työtä, myös heidän siviilielämäänsä. Nuorten miesten rinnalle tuli morsiamia, ja Keskinen pääsi myös vihkimään pareja. Toisaalta hän joutui myös todistamaan, miten elämä ja toiveet joskus murenivat.
– Kun Hawk tulee tonttiin, nuori yliluutnantti menettää henkensä, ja hänen morsiamensa toteaa muistotilaisuudessa hiljaa ”Sauli, ei niitä kesähäitä sitten tullutkaan”, siinä on pappikin tyhjällä paikalla. Sureva omainen on juuri menettänyt läheisimmän ihmisen, ja samalla hän on menettänyt koko tulevaisuutensa.
– Tuossa paikassa ei ole sanoja millä lohduttaisi. Onneksi menetyksen äärellä ei aina tarvita sanoja. Tärkeämpää on vain olla siinä lähellä.
Yhteisöllisyys näkyi vahvasti lentäjien ja heidän läheistensä elämässä. Koko vuosikurssi oli aina mukana kurssikavereiden häissä.
– Kun nuori lentäjä menehtyi, kurssitoverit ottivat tämän puolison ja mahdolliset lapset henkisesti syliinsä ja hoitoonsa. Se oli vaikuttavaa, miten menetys kosketti kaikkia, ja miten kaikki yhdessä kantoivat poismenneen läheisiä elämässä eteenpäin.
Ei koskaan kiire
Todellinen läsnäolo kenen tahansa surevan omaisen vierellä on hyvin tärkeää. Keskinen on pitänyt huolen siitä, että hänellä ei ole ollut koskaan kiire mihinkään näissä tilanteissa.
Keskiselle on sanottu, että ei hän voi päästä toisen ihmisen suruun kiinni, vaikka kuinka olisi toisen vierellä.
– Minun ei tarvitsekaan päästä kiinni suruun vaan siihen, miten pystyn auttamaan ihmistä surussaan eteenpäin. Suru on prosessi, jonka eteenpäin viemiseen minulla on erilaisia avaimia.
– Tärkeää on kysyä, miten jaksat, miltä tuntuu, mitä ajattelet huomisesta tai mikä on nyt vaikeinta. Mitä haluat läheisiltäsi tai minulta? Usein toinen on siinä ihan ihmeissäänkin, että joku oikeasti kuuntelee.
Ilmavoimat tarjosi Keskiselle koulutuksen psykologiseen jälkipuintiin eli debriefingiin. Jotkut huomauttelivat siitä, että hän toi psykologian mukaan papin työhön.
– En ole psykologi, mutta minulla pitää olla käytössäni menetelmät käsitellä asioita. Erityisesti kun nuori ihminen kuoli onnettomuudessa, tarvitsin kaikki mahdolliset eväät viedä omaisia ja työtovereita eteenpäin.
Suru saa olla
Keskisen oma kokemus on, että kuolemaan ei koskaan totu, vaikka sen kanssa olisi paljonkin tekemisissä. Kuolema on jokaisen kohdalla omanlaisensa, ja se vaikuttaa vainajan ympäristöön aina omalla tavallaan.
Suru kuuluu asiaan, kun läheinen on kuollut. Suru ei mene ohi hetkessä. Keskinen kuvaa surua aaltoilevaksi, se tulee ja menee, ja tätä voi kestää pitkäänkin. Suru helpottaa ajan mittaan, mutta se ei katoa kokonaan.
– Surulle ei voi mitään, mutta ei tarvitsekaan voida. Se on tervettä inhimillisyyttä. Suru on myös yksilöllinen. Surun pitää aina saada olla juuri sitä mitä se on.
Joskus Keskinen sopii surevan läheisen kanssa päivän, jolloin he tapaavat uudelleen vaikkapa puolen vuoden kuluttua.
– Kun ihmisellä on tapaamispäivä tiedossaan, hän käy läpi asiaa mielessään ja valmistautuu kohtaamiseen. Arjen tekemiset vievät kohti paluuta normaaliin elämään. Jonain päivä hän huomaa, että aurinkokin taas paistaa.
Pyhäinpäivä nostaa Keskisen omat tunteet joka vuosi pintaan. Hänen tyttärensä kuoli oman käden kautta. Se on ollut rankka paikka, ja suru on edelleen läsnä.
– Vanhempani, veljeni ja tyttäreni lepäävät samassa haudassa Messukylän hautausmaalla. Jos joku on pyhäinpäivänä mielessäni, niin juuri oma lapseni.
